Uuvuttava taistelulistaus
Kaikista historiankirjoituksen alalajeista minua on aina vähiten houkutellut sotahistoria, vaikka sekin on toki houkutellut joitakin loisteliaita kirjoittajia pariinsa, kuten Anthony Beevorin teokset osoittavat. Tuskin olisin ruotsalaisen vanhan polven sotahistorioitsija Claes-Göran Isacsonin kirjaankaan tarttunut, ellen olisi saanut sitä lahjaksi. Aihe on kuitenkin tärkeä ja kiinnostava. Miten oli mahdollista, että noin miljoonan asukkaan harvaanasutusta Ruotsista tuli Vaasa-suvun hallitsijoiden aikana noin sadaksi vuodeksi eurooppalainen suurvalta, jonka talonpoikaisjoukot levittivät tuhoa ja kauhua kaukana Pohjolan rajojen tuolla puolen?
Isacsonin kertomus päättyy vuoteen 1630 ennen myöhemmin 30-vuotiseksi sodaksi nimetyn ajan kuuluisampia taisteluja, joiden jälkeen Ruotsi oli, vaikkakin sotien köyhdyttämänä, suurvaltana mahtavimmillaan – selviydyttään vuorollaan keskimäärin voitokkaasti muista ajan mahtiasemia tavoitelleista valtioista, esiintyen katolisen Ranskan taloudellisesti tukemana Saksan protestanttien pelastajana.
Valitettavasti Isacson ei anna tähän suurvallaksi nousuun muuta vastausta kun pitkän ja välillä uuvuttavan katsauksen kaikkiin niihin taisteluihin joihin ruotsalaiset joukot – siis pakko-otetut suomalaiset ja Skotlannista, Saksasta ja milloin mistäkin kootut palkkasoturit mukaan lukien – osallistuivat. Sehän ei kauhean paljon kerro, varsinkin kun kerronta liikkuu tasolla, jonka mukaan Danzigin redillä käydyssä meritaistelussa ”unenpöpperöiset ruotsalaiset merimiehet taistelivat urhoollisesti, mutta ylivoima oli liian suuri”. Kun kerronta muuallakin sortuu enempi seikkailukirjoihin kuuluvaan kielenkäyttöön, jossa muita kansoja saatetaan käsitellä liki rasistisin painotuksin, ja kun poliittisen tilanteen, talouden ja sosiaalisen kehityksen erittely jää vain viitteenomaiseksi, ei kirja todellakaan lisää lukijan historiallista ymmärrystä. Tiedonkin osalta on oltava epäilevä, sillä aiheeseen paremmin perehtyneet arvostelijat ovat osoittaneet kirjasta myös monia harmillisia faktavirheitä.
Paljoa muuta ei voi tosin odottaa kirjalta. jonka tekijä itsekin kirjaa, ettei halua rasittaa lukijoita (tai itseään) erittelemällä niitä suurpoliittisia asetelmia, jotka liittyivät kuninkaan eri suuntiin käymiin diplomaattisiin neuvotteluihin.
Huhtikuu 2012
