Otto Katzin yhdeksän henkeä ja kaksikymmentä peitenimeä
Michael Curtizin ohjaamassa klassikkoelokuvassa Casablanca vuodelta 1942 on Paul Henreiden esittämä hahmo Victor Laszlo, keskitysleiriltä paennut natseja vastaan taisteleva tshekki, joka yrittää päästä Yhdysvaltoihin. Laszlolla on elokuvan roolihahmoa tuntemattomammaksi jäänyt aito esikuva, tshekinjuutalainen toimittaja ja komintern-agentti Otto Katz, joka eläissään käytti monia peitenimiä, kuten mm. Rudolf Breda ja Andre Simon.
Katz oli kulissimies joka ei, etenkään omalla nimellään, julkisuutta tekemisilleen toivonut. Suomessa hänen kynänjälkensä tunnetaan meilläkin vuonna 1933 julkaistusta natsien terrorista kertovasta Ruskeasta kirjasta. Se oli Katzin toimittama ja suurelta osin kirjoittama teos, jossa hänen nimensä ei kuitenkaan esiinny. Kirja onkin usein pantu sen esipuheen allekirjoittaneen ”Hitlerin fascismin uhrien avustamiseksi toimivan yleismaailmallisen komitean” puheenjohtajan brittilordi Marleyn nimiin, baikka hänen osuutensa rajoittui enintään esipuheen kirjoittamiseen. Pääosin Katzin kynäilemä teos oli aikanaan vaikuttava väline 30-luvun propagandasodassa, eikä kirjassa juurikaan olisi tarvinnut liioitella natsien väkivaltaa vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Vuonna 1895 Itävalta-Unkarin tshekkialueilla syntynyt Katz liittyi vuonna 1922 Saksan kommunistiseen puolueeseen. Hänen toimialueekseen vakiintui kultuurityöntekijöiden joukossa vaikuttaminen. Jo ennen maailmansotaa hän oli tuntenut mm. Franz Kafkan, Berliinissä hän tutustui mm. Bertolt Brechtiin, Egon Erwin Kischiin jonka kanssa hän oli läheisessä ystävyysuhteessa, sekä Marlene Dietrichiin, jonka rakastaja hän oli. Hän toimi myös läheisessä yhteistyössä punaisen miljonäärin ja kominternin julkaisutoiminnan ja kansanrintamajärjestöjen monitaitoisen organisaattorin Willy Münzenbergin apulaisena, mutta ei hakeutunut samalla tavoin julkisuuteen kuin tämä. 30-luvun alussa Katz eli runsaan vuoden Moskovassa, missä hän sai myös OGPU:n agenttikoulutuksen.
Hitlerin valtaannousun jälkeen Katz siirtyi Pariisiin ja sitten Espanjaan, jonka sisällissodan aikana hän hoiti kominternin eli Stalinin intressejä. Vuoden 1939 lopulla hän siirtyi Yhdysvaltoihin ja liikkui sujuvasti saksalaisemigranttien joukossa ja Hollywoodin piireissä. Hän siirtyi myöhemmin Meksikoon, ja vaikka tämä tapahtui vasta kolme kuukautta Trotskin murhan jälkeen epäiltiin hänenkin olleen osallisena Trotskin salamurhasuunnitelmissa. Mitään näyttöjä ei tässä eikä muissakaan tapauksissa ole siitä, että Katz olisi suoraan sekaantunut mihinkään tällaisiin neuvostotiedustelun ”märkiin” operaatioihin. Hän oli seurapiireissä sujuvasti liikkunut junailija ja vaikuttaja-agentti, jonka ei tarvinnut osallistua tavallisiin vakoilutehtäviin.
Sodan jälkeen Katz palasi Eurooppaan ja kotimaahansa Tshekkoslovakiaan, jossa toimitti kommunistilehtiä ja oli ulkoministeriön pressipäällikkönä. Paljon ulkomailla liikkuneena, jo 30-luvulla Moskovan kirouksen saaneen Münzenbergin kumppanina, Espanjan sisällissodassa toimineena ja syntyperältään porvaristaustaisena juutalaisena Katz kuului korkeaan riskiryhmään, kun Stalin 50-luvun alussa ryhtyi puhdistamaan uusien kansandemokratioiden kommunistipuolueita epäilyttävistä aineksista. Hänet vangittiin kesäkuussa 1952 ja tuomittiin puolueen entisen pääsihteerin Rudolf Slanskyn ja kahdentoista muun syytetyn kanssa näytösoikeudenkäynnissä hirtettäväksi, mikä tuomio pantiin toimeen joulukuussa samana vuonna. Tätä prosessia ja syytettyjen kidutuksella saatuja tunnustuksia on käsitelty prosessista hengissä säilyneen Artur Londonin kirjassa Tunnustus ja siitä tehdyssä Costa-Gavrasin samannimisessä elokuvassa.
Jonathan Miles on tunnontarkasti tutkinut ja kertonut Otto Katzin värikkään elämän monet vaiheet ja nähnyt myös vaivaa torjuakseen hurjimmat Katzin toimista esitetyt väitteet ja syytökset. Silti hänenkään tekstinsä ei ole täysin vapaa pienistä ylilyönneistä ja jaksoista, joissa faktan fiktiivinen kuvaaminen alkaa erkaantua tiukimman historiantutkimuksen vaatimuksista, mutta tämän ei tarvitse antaa liiaksi häiritä mielenkiintoisen kirjan lukemisen nautintoa.
Lokakuu 2010
