Hunter S. Thompson, Pelon valtakunta. Kovan onnen lapsen inhottavia salaisuuksia amerikkalaisen vuosisadan lopun aikoina, suomentanut Markku Into. Sammakko, 352 s., Tallinna 2010
Hunter S. Thompson, Suuri hainmetsästys, suomentaneet Sami Heino, Seppo Lahtinen, Kalle Lintunen ja Pekka Markkula. Sammakko, 716 s., 2010
Hunter S. Thompson, The Rum Diary, Bloomsbury, 211 s., St.Ives
Hunter S. Thompson elää!
Näin voi huudahtaa v. 2005 itse päivänsä haulikolla päättäneestä legendaarisesta gonzo-kirjallisuuden perustajaisästä Hunter S. Thompsonista, jonka teoksia käännetään ja julkaistaan edelleen uusina painoksina ja jonka artikkeleista kerätään vieläkin uusia kokoelmia julkaistavaksi. Suomessa Thompsonia on julkaissut Sammakko tänä vuonna peräti kolmin kappalein, eli alunperin vuonna 1979 julkaistun Suuren hainmetsästyksen, (The Great Shark Hunt), jo 50-luvulla kirjoitetun. mutta vasta 1998 USA:ssa julkaistun ja nyt suomennetun romaanin Rommipäiväkirja (The Rum Diary) sekä uutena taskupainoksena Pelon valtakunnan (Kingdom of Fear) vuodelta 2003.
Sekalaisia toimittajan töitä uransa alussa tehnyt Hunter S. Thompson sai Nation-lehdeltä v. 1965 toimeksiannon kirjoittaa artikkelin kalifornialaisista Helvetin enkeleistä ja heidän elämäntavastaan. Se johti toimeksiantoon aihetta käsittelevästä kirjasta, joka ilmestyi seuraavan vuonna sen jälkeen kun Thompson oli vuoden verran kierrellyt ja elänyt jengiläisten kanssa, jotka lopulta pahoinpitelivät hänet sairaalakuntoon. Kirjasta tuli Thompsonin läpimurtoteos, mutta se edusti vielä pikemminkin perinteistä reportaasikirjallisuutta kuin myöhemmin gonzoksi kutsuttua genreä.
Gonzon ensimmäisenä edustajana pidetään vuonna 1971 ilmestynyttä kirjaa Fear and Loathing in Las Vegas, jossa myös ensimmäisen kerran esiintyy gonzo käsitteenä. Kirja sai alkunsa meksikolais-amerikkalaisen journalistin kuolemasta poliisin käsittelyssä, jota selvittääkseen Thompson matkasi kaksi kertaa toisen meksikolais-amerikkalaisen juristin kanssa Las Vegasiin voidakseen siellä rauhassa käydä tapausta tämän kanssa lävitse. Alkuperäinen lähtökohta on kirjasta kadonnut ja suurelta osalta myös ne muodolliset reportaasiaiheet Las Vegasissa pidetyistä moottoripyöräkilpailusta ja huumepoliisien konventista. Lopputulosta on turha lähteä kuvaamaan, saatikka juonta, koska sellaista ei ole. Oleellista on, että kaiken huumehöyryisen sekoilun takaa voi hahmottaa äärimmäisen terävää ja oivaltaa kriittistä kuvausta ns. amerikkalaisesta unelmasta verrattuna amerikkalaiseen todellisuuteen.
Kehittämäänsä gonzo-tyyliä Thompson jatkoi kirjassaa Fear and Loathing on the Campaign Trail ’72, jonka lähtökohta oli silloinen presidentinvaalikampanja. Nyt suomeksi ilmestynyt Suuri hainmetsästys vuodelta 1979 on kokoelma Thompsonin kirjoituksista parinkymmenen vuoden ajalta on gonzoilua parhaimmillaan ja ensimmäinen osa neliosaisesta The Gonzo Papers nimisestä sarjasta. Pelon valtakunta ei enää ole samaa sarjaa ja sen artikkelit ovat tavalla tai toisella löysästi omaelämäkerrallisia, tosin niin löysästi ettei mitään sen kuvauksia pidä lukea kirjaimellisena totuutena. Kirjassa sekoitetaan aitoon gonzo-tyyliin faktaa ja fiktiota kuitenkin niin, että takaa aina heijastuu jokin sellainen todellisuus tai ainakin näkemys sellaista todellisuutesta joka kannattaa ottaa vakavasti. Tahallisen liittoittelun piiriin voi panna Thompsonin kuvaukset autojen, ampuma-aseiden, huumeiden ja naisten käytöstä, vaikka hän epäilemättä käytti kaikkia väärin. Kaiken tämän vauhdikkaan elämäntavan takaa löytyi myös vakavasti otettava poliittinen toimija, jonka hautajaisiin saapuivat mm. demokraattien entiset presidenttiehdokkaat George McGovern ja John Kerry.
Gonzo on usein virheellisesti luokilteltu journalismin alalajiksi, mitä se ei kuitenkaan varsinaisesti ole, mutta mikä siihen joskus innostuneiden suomalaistenkin toimittajien yritelmien merkeissä on tuottanut lähinnä kiusallisia pannukakkuja. Gonzo on kirjallisuuden laji, jossa hyvänä journalistinakin kunnostautunut Thompson on lyömätön mestari. Samaan sarjaan hän ei kuitenkaan yllä tavanomaisella romaaniyritelmällään, kovasti Hemingwayn tyyliä tavoittelevalla Rommipäiväkirjalla. Sitä tuskin olisi julkaistu neljäkymmentä vuotta myöhemmin ilman Thompsonin saavuttamaa gonzo-julkisuutta eikä liioin käännetty suomeksi. Kirjasta parhaillaan tehtävä elokuva saa nousta suuresti kirjan tasoa korkeammalle jäädäkseen historiaan.
Pelon valtakunta on ainoa Thompsonin kirjoista jonka olen lukenut suomeksi. Hänen kääntämisensä on varmaan vaikeimpia tehtäviä jonka eteen kääntäjä voi joutua ja sitäkin positiivisempi yllätys on Markku Innon suomennos joka vaivattomasti ja sujuvasti on ilman kiusallisia kömmähdyksiä tavoittanut Thompsonin jäljittelemättömän tyylin.
Lokakuu 2010
