Sisäpiirilämmin ruotsalaisdekkari
Dekkarikirjallisuuden luvatussa maassa Ruotsissa muu kirjallisuus potee verenvähyyttä, kun kaikki ovat alkaneet kirjoittaa omia jännitys- ja salapoliisiromaaneitaan. Vaikka jotkut ovat nousseet merkittävään kansainväliseen suosioon, kuten Henning Markell ja Stieg Larsson, on kyseenalaista onko tämä kuitenkaan jättänyt positiivisia jälkiä Ruotsin kirjallisuuden tasoon. En seuraa tätä genreä mitenkään kattavasti, mutta ainoa joka on erityisen ansioituneena mieleeni jäänyt on dekkarikirjallisuudesta romaaneihin siirtynyt Kerstin Ekman jonka Händelser vid vatten sai ansaitusti Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon.
Menestyvien dekkarinikkareiden maassa ei ole ihmeteltävää, jos poliitikotkin ryhtyvät kokeilemaan siipiään alalla. Näin on tehnyt kuusi vuotta Ruotsin sosialidemokraattisen hallituksen oikeusministerinä toiminut Thomas Bodström, joka vuonna 2008 julkaisi ensimmäisen dekkarinsa Rymmaren. Varovaisen ymmärtävästi vastaanotettu esikoisdekkari on saanut vuotta myöhemmin jatkokseeen Idealistenin, jonka antisankarit ovat samoja kuin edellisessä kirjassa.
Dekkareiden tekeminen ei kuitenkaan tunnu olevan moniottelija-Bodströmin vahvin laji. Kirja onkin, tahallisesti tai tarkoittamatta, enemmän jonkinlaista poliittista satiiria kuin aitoa ja uskottavaa murhatutkimusta kuvaava salapoliisiromaani. Kirjasta saattaa nauttia enemmän joku sellainen, joka ei heti ensimmäiseksi ihmettele miksi poliisi pidättää väärän miehen eikä näy harjoittavan minkäänlaista rikosteknistä tutkimusta, ei kai ei ruotsalainenkaan poliisi voi olla näin ammattitaidoton.
Bodström vinoilee raskaimman jälkeen kaikille niille ammattienharjoittajille, joista hänellä itsellään on asianajajana, kansanedustajana, lakivaliokunnan puheenjohtajana ja entisenä oikeusministerinä sekä allsvenskanissakin pelanneena jalkapalloilijana kokemusta. Eikä vinoilu rajoitu vain tekaistujen nimien taakse mahdollisesti kätkeytyviin esikuviin, vaan esim. kriminologian professori ja Bodströmiä menestyksekkääpi dekkarintekijä Leif G.W. Persson esiintyy nimellään omahyväisenä ja vähän naurettavana rikoskommentaattorina.
Lähtökohtaisesti poliitikkojen kirjat voivat olla yhtä hyviä tai huonoja kuin kenen muun tahansa, mutta niitä olisi myös arvioitava samanlaisin kriteerein kuin muidenkin tekemiä. Myös silloin kun kustantajat tekevät julkaisupäätöksiä.
Heinäkuu 2010