Uuden sodan odotuksen aikaa
Sotien välien Englanti oli hiljalleen rapautuva suurvalta. Maailmansota oli kuluttanut myös sodan voittajavaltioihin lukeutuneen maan voimavaroja ja johtoasemaa tavalla, josta se ei koskaan toipunut. Englanti ei ollut yhtä syyllinen kuin Ranska siihen, että Versaillesin rauhan määräykset tehtiin sellaisiksi, että ne lähes vääjäämättä johtivat vihollisuuksien uusitumiseen kahdenkymmenen vuoden kuluttua, mutta mitään suurta valtioviisautta eivät sen sodanjälkeiset pääministerit, maineikas Lloyd George, lyhytaikainen Andrew Bonar Law, aikakauden hiljaista konservatiivisuutta symboloinut Stanley Baldwin, työväenpuolueen hajottanut Ramsey MacDonald tai myöntyvyyspolitiikan surulliseksi ritariksi jäänyt Neville Chamberlain osoittaneet.
Sitä ei ennen Tshekkoslovakian kohtalon sinetöinyttä Münchenin sopimusta Roy Hattersleyn näkemyksen mukaan osoittanut myöskään Winston Churchill, joka ensin sotaa edeltäneestä sosiaalisesta radikalismista luopuneena, nyt vanhoillisena kultakuntaan fiksautuneena valtiovarainministerinä pakotti Englannin talouden säästöliekille jo ennen 30-luvun pulaa ja sen jälkeen takapenkkien oppositioäänenä flirttaili fasistisen Italian kanssa, vastusti kaikkia myönnytyksiä Intian kansalliselle liikkeelle ja vaaransi monarkian puolustamalla kuningas Edwardin avioliittoaietta eronneen Wallis Simpsonin kanssa.
Sekä ajan henkilögalleria että tapahtumat antavat suuria mahdollisuuksia loisteliaisiin kuvauksiin ja analyyseihin, mutta valitettavasti niitä ei kuitenkaan ole kirjassa juurikaan tarjolla. Kirjan tekijä ei ole ammattihistorioitsija, vaan Hattersley on jo 75 vuotta täyttänyt työväenpuolueen entinen varajohtaja ja ministeri, joka aikoinaan kuului puolueen oikeistosiipeen, mutta on sen jälkeen ollut yksi New Labourin terävimpiä vasemmistokriitikoita. Aktiivipolitiikan jätettyään hän on ollut ahkera kirjoittaja, jonka tuotanto ulottuu romaaneista ja esseistä historiallisiin katsauksiin. Viisi vuotta sitten ilmestyi hänen erinomainen edwardiaanista aikaa käsittelevä The Edwardians-teos, jonka perusteella tartuin tähänkin kirjaan suurin odotuksin.
Jos Borrowed Time ei yllä Hattersleyn edellisen teoksen tasolle, ei se johdu siitä, että kyse on enemmänkin kirjoittajan erityisen kiinnostuksen kohteena olevia aiheita käsittävä esseekokoelma kuin kattava aikakauden kuvaus. Samankaltaisena esseekokoelmana edellinen teos toimi hyvin, ehkä siksi että siinä Hattersleylla oli enemmän irrottelevaa etäisyyttä käsiteltävään aikaan ja ihmisiin. Sen että Hattersley käyttää yli kymmenen sivua sotienvälisen ajan kriketin kehityksen kuvaamiseen, ei tarvitse olla tylsää suomalaisellekaan lukijalle, varsinkin jos se olisi tapahtunut laajemmin lajin sosiaalisia suhteita ja merkitystä käsittelevällä tavalla.
Kuninkaallisia seuraaville lukijoille kiinnostavin ja laajin luku käsittelee kruununprinssi Edwardin rakkaussuhdetta Wallis Simpsoniin ja sen poliittisia ulottuvuuksia. Tätä kiintoisampi ja merkityksellisempi on kuitenkin aikakauden lehtikeisareita ja heidän kampanjointiaan käsittelevä luku. Ajan suurimmat ja omintakeisimmat sanomalehtikuninkaat olivat lordit Northcliffe (mm. Daily Mailin omistaja) ja kanadalaissyntyinen Beaverbrook (mm. Daily Express ja Evening Standard). Northcliffe ryhtyi 30-luvun alussa Oswald Mosleyn fasistipuolueen rahoittajaksi ja tukijaksi ja Beaverbrook halusi hajottaa konservatiivipuolueen uudella imperiumin sisäistä kauppaa suosineella protektionistisella puolueella, jonka pääministeriehdokkaana hän luontevasti näki itsensä. Kumpikin joutui palaamaan epäonnistuttuaan virallisen konservatiivipuolueen tukijaksi, mutta Stanley Baldwinin luottamusta he eivät koskaan nauttineet, vaikka Churchill sittemmin otti Beaverbrookin lyhyeksi aikaa sodanaikaiseen hallitukseensa.
Baldwinin kamppailu lehtikeisareiden kanssa on jättänyt historiaan yhden loistavimmista luonnehdinnoista, kun Baldwin vuonna 1931 puheessaan totesi: ”What the proprietorship of these papers is aiming at is power, and power without responsibility – the prerogative of the harlot throughout the ages” (Se mitä nämä lehtien omistajat tavoittelevat on valta, ja valta ilman vastuuta – huorien etuoikeus kautta aikojen). Baldwinin puheen haamukirjoittaja oli hänen serkkunsa Rudyard Kipling.
Toukokuu 2009
