Kekkosen itsenäinen taustavaikuttaja. 
Päiviö Hetemäki oli monen uran mies: kansanedustaja ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, nelinkertainen ministeri, Puunjalostusteollisuuden ja STK:n toimitusjohtaja, Suomen Pankin johtokunnan jäsen, EVA:n perustajakummi ja tasavallan harmaa eminenssi. Näistä aineksista on EVA:n kunniakirjuri Jukka Tarkka koonnut henkilökuvan Kekkosen ajan Suomen ainutlaatuisesta vaikuttajasta.
Tarkan kirja ei siten ole sen enempää tavoitteiltaan kuin muodoltaan perinteinen elämäkerta vaan paremminkin politiikkaan painottuva moniulotteinen muotokuva kohdehenkilöstään. Sitä maalatessaan Tarkka kuitenkin käy Hetemäen elämäntyön ja -vaiheet kattavasti lävitse tavalla, joka täyttää myös elämäkertatutkimuksen tiukimmat vaatimukset. Yleisimmästä elämäkertakaavasta poiketen Tarkka ei kuitenkaan kirjoita kohteensa elämää kronologisesti edeten, vaan etenee sota-ajan jälkeen teemoittain. Suhtautuminen tällaiseen esitystapaan on jossain määrin makuasia. Vähiten vaikeuksia se tuottaa niille lukijoille, joilla on jo muistissaan tarkka kuva Hetemäen karriäärin etenemisestä. Muille se on ongelmallisempi, ja on tässä tapauksessa johtanut yhtäältä joidenkin asioiden toistoon ja toisaalta lieviin seuraamisvaikeuksiin.
Kantava teema kirjassa on Hetemäen dialektinen suhde Urho Kekkoseen. Sen rinnalla muut puolet, kuten Hetemäen toiminta ja merkitys työmarkkinajohtajana ja tulopoliitikkona, jäävät vähemmälle tavalla, joka jättää tulevillekin tutkijoille osin kyntämätöntä sarkaa. Hetemäki oli se kokoomuksen johtajista, joka ensimmäisenä vuoden 1956 presidentinvaalin jälkeen – jossa hän Sakari Tuomiojan kannattajana oli keskeisessä asemassa Kekkosen kuningastien katkaisemisyrityksessä – pyrki normalisoimaan suhteensa uuteen presidenttiin. Kekkosen kritiikittömäksi tukijaksi hän ei kuitenkaan kääntynyt, mutta irtaantui pienen epäröinnöin jälkeen Honka-liitosta.
Vaikka Hetemäki tunnusti Kekkosen älyn, lahjat ja hyvät idänsuhteet ei hän pitänyt Kekkosta parhaana mahdollisena presidenttinä, mutta ymmärsi Kekkosen sivuuttamisen mahdottomaksi. Hetemäen ja UKK:n suhteissa oli nousu- ja laskukausia, mutta Hetemäki ei milloinkaan päästänyt niitä katkeamaan. Vastaavasti Kekkonenkin tuntui olevan valmis sietämään Hetemäeltä sellaista pääosin yksityiskirjeissä ja -tapaamisissa esitettyä kritiikkiä, joka jonkun toisen esittämänä olisi johtanut valtakunnankiroukseen.
Tarkka suhtautuu Hetemäkeen myötämielisesti ja kunnioituksella, mutta ei niin kritiikittömän palvovasti etteikö hän osaisi esittää myös analyyttistä pohdintaa Hetemäen ja Kekkosen suhteen pohjimmaisesta luonteesta, johon puolin ja toisin liittyi vahva laskemallinen piirre. Laskelmointi ei kuitenkaan näytä Hetemäen puolella tähdänneen kuin hyvin vähäisesti henkilökohtaiseen etuun vaan ennen kaikkea niihin kauppapoliittisiin ja muihin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, jotka olivat Hetemäelle tärkeitä.
Hetemäki oli paljon kiinnostuneempi vaikuttamisesta kuin muodollisista asemista tai julkisuudesta. Puhujana ja kirjoittajana enintään keskinkertainen Hetemäki toteutti harmaan eminenssin rooliaan henkilökohtaisella vaikuttamisella, johon hänen sovitteleva esiintymisensä ja luonteensa antoivat erinomaiset edellytykset. Tästä roolista etenkin teollisuuden ja työmarkkinoiden osalta jää vielä Tarkan kirjankin jälkeen mahdollisuuksia syventävälle tutkimukselle.
lokakuu 2006
