JohnMurray, 542 s., St. Ives 2005
Kambodsan kuoleman pellot
Monilla on vieläkin vähän sadunomainen kuva Kambodsasta Angor Watin viidakkotemppelin symboloimana pienenä, vähän uneliaana ja buddhalaisena maana, jonka köyhä kansa eli vaatimatonta mutta rauhallista elämää aina 1970-luvun alkuun saakka. Tämän ideaalikuvan mukaan Kambodsan autoritaarisuuteen taipuva, mutta kansansa rakastama johtaja prinssi Norodom Sihanouk oli onnistunut isojen naapurien puristuksessa taitavasti luotsaamaan sodilta säästynyttä maataan rauhattomassa maailmankolkassa, kunnes amerikkalaiset laajensivat Vietnamin sodan Kambodsan puolelle päästäkseen käsiksi puolueetonta maaperää hyväksikäyttäneisiin vietnamilaisiin sisseihin.
Amerikkalaiset rohkaisivat myös oikeistopoliitikko Lon Nolia kaappaamaan Sihanoukilta vallan sillä seurauksella, että Pekingiin maanpakoon lähetetty prinssi liittoutui siihen asti vähämerkityksellisten kambosdalaiskommunistien kanssa. Lopulta Pol Potin johtamien punakhmerien onnistui karkottaa epäsuosittu Lon Nol ja ottaa v. 1975 valtaansa koko maa. Vapauttajina vastaanotetut punakhmerit tyhjensivät ensi töikseen Pnom penhin ja muut kaupungit ja pakottivat koko kansan ilottomaan pakkotyöhön ja hirmuvallan alaisuuteen ja aiheuttamalla suoraan ja epäsuorasti puolentoista miljoonan ihmisen kuoleman, kunnes naapurin diktatuuriin kyllästynyt Vietnam karkotti punakhmerit ja elämä saattoi vähitellen palautua normaaliksi.
Tämä yksinkertaistettu kuva Kambodsan lähihistoriasta nostaa Vietnamin sodan heijastusvaikutukset ja amerikkalaispommitukset yhdeksi selittäväksi tekijäksi sille miten ja mistä Pol Potin maailmanhistoriassa ainutkertainen dystopia syntyi, mutta jättää edelleen selittämättömäksi mysteeriksi mistä Pol Potin aatteet ja niiden soveltaminen oikein kumpusivat.
Philip Shortin Salong Sarin eli paremmin Pol Potin nimellä tunnetun kambodsalaiskommunistin elämäkertamuotoinen Kambodsan historia osoittaa kuitenkin, että idealisoitu ja yksinkertaistava käsitys Kambodsasta on monessa suhteessa varsin harhaanjohtava.
Vaikka Pol Potin punakhmerien vallankäyttö ja sen aiheuttaman tuskan ja kuoleman määrä onkin meidän ajassamme poikkeuksellista, on se kuitenkin asetettava oikeaan suhteeseen Kambodsan historiassa. Hyväntahtoisen kansan isän imagon takana Sihanouk oli oman lajinsa diktaattori, joka surutta manipuloi vaaleja ja väärensi vaalituloksia ja jonka vastustajien tai kilpailijoiden koskemattomuutta ei suinkaan kunnioitettu.
Väkivalta ja ihmishengen kunnioittamattomuus ei tullut Kamboshaan sen enempää punakhmerien kuin amerikkalaisten mukana, vaan se kuului kambodsalaiseen yhteisöön. Vaikka murhattujen uhrien maksan paistaminen ja syöminen ei ihan kansantapa olisi Kambodsassa ollutkaan, niin eivät punakhmerit sitä kuitenkaan keksineet. Tuol Slengin kidutuskeskuksen kahleet olivat ranskalaisilta siirtomaaisänniltä perittyjä, kuten myös monet siellä käytetyt menetelmätkin. Vain kaksikymmentä vuotta aikaisemmin Ranska oli Algeriassa käyttänyt laajamittaista ja systemaattista kidutusta ja summittaisia teloituksia epätoivoisessa yrityksessään kukistaa Algerian itsenäisyysliike.
Kirjoittamalla myös näistä asioista ei Philip Short pyri millään tavoin puolustamaan tai oikeuttamaan Pol Potin toimia. On kuitenkin aiheellista muistuttaa, ettei Pol Potin hirmuhallinto ollut ihan niin ainutlaatuinen, kuin on annettu ymmärtää. Toki muutkin kommunistit vallankäyttäjinä ovat syyllistyneet tuhansien syyttömien ihmisten tappamiseen, mutta heidän joukossaan Pol Pot ei myöskään ollut aivan lajityypillinen kommunisti, vaikka monia Stalinin menetelmiä myös omien kumppaneittensa puhdistuksia myöten sovelsikin. Mutta siinä missä Stalinin laajamittaisimmat sortotoimet kohdistuivat talonpoikiin teollisuusproletariaatin nimissä, suhtautuivat kambodsalaiskommunistit työläisiin niin epäluuloisesti, ettei heitä lainkaan hyväksytty puolueen jäseniksi. Pol Potin ihanteena, jos tällaista sanaa voi tässä käyttää, näyttää olleen yhteiskunta jossa kaikki pakotettiin samaan raadantaan ja yksinkertaiseen turhan henkilökohtaisen omistuksen rasittamattomaan elämään kuin missä köyhin talonpoikaisväestö eli. Siksi punakhmerien ensimmäinen toimi oli kaupunkien tyhjentäminen ja turmeltuneen kaupunkilaisväestön ajaminen maaseudulle pakkotyöhön.
Kiina tunnetusti tuki Pol Potia, mutta ei ideologisista syistä vaan siksi, että kiinalaisia ja punakhmerejä yhdisti kamppailu Vietnamia vastaan. Samasta syystä myös amerikkalaiset tosiasiassa tukivat punakhmerejä Henry Kissingerin kyynisen reaalipolitiikan merkeissä.
Itse kirjan nimihenkilö jää kuitenkin edelleen jonkinasteiseksi arvoitukseksi. Tästä ei voi moittia Philip Shortia, joka näyttää käyttäneen kaiken sen lähdeaineiston, joka tästä kaikkea julkisuutta vältelleestä ja elämänsä aikana lukuisia peitenimiä käyttäneestä kambodsalaiskommunistista on saatavissa. Siitä mitä Salong Sar teki opintoaikoinaan Pariisissa – missä hän oli mukana samassa kambodsalaisopiskelijoiden pienessä marxilaisessa opintopiirissä kuin monet muutkin tulevat punakhmerit – on ollut helpompi saada tietoa kuin Pol Potin toimista Kambodsan viidakoissa.
Pol Pot ei koskaan joutunut vastaamaan teoistaan. Hänet kyllä lopulta tuomittiin elinkautiseen vankeuteen v. 1997 sen jälkeen kun hän oli käynyt entisille tukijoilleen rasitteeksi, mutta se näyttää olleen enempi kevyen kotiarestin luontoista kuin varsinainen rangaistus. Pol Pot, joka niinäkin vuosina kun hänen kansansa kärsi jatkuvaa nälkää näytti aina hyvinvoivalta, kuoli seuraavana vuonna rauhallisesti vuoteessaan.
kesäkuu 2005
