JohnMurray, 528 s., St.Ives 2003
Asquithit sodassa
Englannin toiseksi viimeisestä liberaali-pääministeri Herbert Asquithista on kirjoitettu jo paljonkin elämäkertoja. Colin Cliffordin kirja ei pyri kilpailemaan näiden kanssa vaan on eräänlainen perhe-elämäkerta, jonka kohteena on Asquithin perhe ja lähipiiri.
Asquith perheineen oli sekä julkiselta asemaltaan että henkilögallerialtaan sellainen kohde, jonka voisi hyvinkin ottaa myös sellaisen kiehtovan ja hyvin myyvän yläluokkaisen saippuaoopperasarjan aiheeksi, joiden tuottamisessa brittitelevisio on osoittanut taitonsa. Cliffordin teos toimisi hyvin myös käsikirjoituksen pohjana.
Asquithin ensimmäinen vaimo Helen kuoli lavantautiin jo v. 1894. Aqsquith avioitui kolme vuotta myöhemmin toisen kerran Margot Tennantin kanssa. Molemmat avioliitot lienevät olleet jossain määrin epäkonventionaalisia – Bradford tuntuu tässä suhteessa jättävän paljon rivien väliin – mutta Helen synnytti kuitenkin neljä ja Margot kaksi lasta eikä isyydestä esitetty epäilyjä. Siinä missä Helen oli vaatimaton ja vetäytyvä, kunnianhimoinen Margot oli suorapuheinen ja tunkeileva. Hän kyllä vastusti naisten äänioikeutta, mutta pyrki sitäkin voimakkaammin osallistumaan miehensä kautta.
Herbert Asquithista tuli pääministeri vuonna 1908. Vaikka hänen seuraajansa David Lloyd George on se pääministeri joka muistetaan Englannin sodanaikaisena johtajana, oli Asquith kuitenkin tätä pitempään sodanjohtajana aina joulukuuhun 1916 asti. Hänet syrjäytettiin eräänlaisessa Lloyd Georgen ja lehtikeisareiden palatsikaappauksessa, jota Asquith eikä hänen elämäkerturinsa Cliffordkaan koskaan antanut Lloyd Georgelle anteeksi. Siksi tämä teos ei yksin anna riittävästi eväitä sen arvioimiseen, kumpi oli parempi sodanjohtaja.
Oikeampi kysymys silti olisi, kumpi oli vähemmän syyllinen katastrofaalisen maailmansodan syntyyn, sen pitkittymiseen ja järjettömään teurastukseen. Enin osa kirjasta käsittelee perheen kohtaloita sota-aikana. Sotaan joutuivat myös Asquithin pojat. Raymond kaatui rintamalla v. 1916, Arthur (lempinimeltään Oc) kohosi prikaatinkenraaliksi jalkansa menettäneenä, Herbert (”Beb”) ja Cyril (”Cys”) selvisivät vaurioitta ja pojista nuorin Anthony (”Puffin”) oli liian nuori sotaan. Hänestä tuli myöhemmin tunnettu elokuvaohjaaja.
Bradfordin kirja ei ole sen enempää sotahistoriaa kuin poliittista historiaakaan ja sosiaalihistorianakin se keskittyy vain yhden yläluokkaisen suvun vaiheisiin ja elämänolosuhteisiin. Omassa lajissaan se on kyllä huolellista ja laajasti dokumentoitua työtä, mutta ei varmaan tavoita suurempaa lukijakuntaa Brittein saarien ulkopuolella.
toukokuu 2005