Markku Kuisma: Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi. Kansallis-Osake-Pankki 1940-1995

kop.jpg

SKS, 678 s., Hämeenlinna 2004

Kansallispankin uho ja tuho

Mitä tahansa muita seurauksia pankkikriisillä ja ahdinkoon ajautuneen Kansallis-Osake-Pankin häviämisellä itsenäisen toimijana onkin ollut, niin KOP:n historiankirjoitukselle se on ollut suureksi siunaukseksi. Markku Kuisma sai KOP:n vielä olemassaollessa tehdyssä sopimuksessa tavallista vapaammat kädet ja käsikirjoituksen julkaisuoikeudet siinä tapauksessa, että tilaaja ei sitä olisi halunnutkaan julkaista. Mutta, kuten Kuisma esipuheessaan toteaa, pankin häviäminen ”tuli myös avartaneeksi ilmapiiriä tavalla, joka hanketta käynnistettäessä ei vielä tiedetty”. Siten kirjoittaja on saanut poikkeuksellisen laajasti käyttöönsä sekä kirjallista aineistoa että ne muistitiedot ja näkemykset, jotka kymmenet haastatellut ovat avomielisissä haastatteluissa hänelle kertoneet.

Kirjan juoni on sinänsä tunnettua historiaa, eikä sitä ole tässä tarvis toistaa. Kirjaa kuitenkin lukee paikoitellen kuin modernia salapoliisiromaania. Julkisten tapahtumien ohella Kuisma raottaa myös interiöörejä ja toteuttamatta jääneitä suunnitelmia ja vaihtoehtoja, joita loppua kohden riitti lähes joka lähtöön. Modernia dekkaria myös siinä suhteessa, että roistot ja sankarit eivät ole yksiulotteisia tai edes aina toisistaan erotettavia ja että avoimeksi jää ketkä kaikki pankin häviämiseen lopulta olivat syyllisiä.

Kuisma ei moralisoi, mutta problematisoi monia ratkaisuja niitä kaunistelematta. Suoranaisia rikoksia ei pankkikriisiin kovinkaan paljon liittynyt, mutta lakia kyllä koeteltiin ja venytettiin lukuisissa ratkaisuissa. Pankin asiakkaissa oli toki selviä rikollisiakin, suhteellisesti eniten sen ulkomaanyksiköiden asiakkaiden joukossa. Kuten Kuisma KOP:n Tukholman yksiköstä kirjoittaa: ”lievästi ilmaisten vapaamielisellä luotonannolla houkuteltiin riesaksi asti sellaisia asiakkaita, joiden toimet kiinnostivat pikemmin poliisia kuin kunniallista rahalaitosta”. Ulkomaantoimintojen kalliit oppirahat edesauttoivat KOP:n tuhokierrettä, mutta eivät sitä ratkaisseet. Valtaosa tuhlaantuneista miljardeista poltettiin Suomessa.

Kasinotalouden ja sitä seuranneen laman ja pankkikriisin hulluina vuosina koko Suomen talouselämä pantiin ennennäkemättömän perusteelliseen uusjakoon. Pankkien ja erityisesti kansallispankin rooli elinkeinoelämän uudelleenjärjestelyissä oli siksi keskeinen, että KOP:n historia on samalla laajemmin koko Suomen taloushistoriaa.

KOP:n historiasta löytyy huomattavan paljon uutta tai aiempaa täsmällisempää tietoa kasino- ja lamatalousvuosien tapahtumista, kuten Kouri-kaupoista ja niiden taustoista. Pankkikriisin osalta selviää myös, miten miltei kaikki erilaiset fuusiovaihtoehdot – KOP-SKOP, KOP-OP-ryhmä, KOP-Postipankki, KOP-säästöpankit, KOP-ulkomaiset pankit – olivat eri vaiheissa ja joskus samanaikaisestikin esillä. Viime vaiheessa vaihtoehtona SYP-fuusiolle oli yhteenliittyminen Postipankin kanssa uuden vahvasti valtio-omisteisen pankkiliiton merkeissä. Ottaen huomioon valtion eri vaiheissa osoittaman yksityistämisvimman ei ole kuitenkaan varmaa, että tämä olisi mitenkään varjellut sen suomalaiskansallisen pääomaliiton säilymistä, jota KOP suuruutensa päivinä edusti.

Myös varhaisimmilta, Jaakko Lassilaa ja Pertti Voutilaista edeltäneiden pääjohtajien Mauri Honkajuuren ja Matti Virkkusen vuosilta on kirjassa paljon mielenkiintoisia interiöörejä säädellyn rahan kaudelta. Silloin sisäpiiritieto myös yleensä pysyi vain sisäpiirien tiedossa. Vaikka suhtautuminen on toki vuosien mittaan muuttunut ja kiristynyt niin jää pohtimaan, mitä seurauksia olisi aikanaan ollut sillä jos olisi yleisesti tiedetty, miten KOP Paasikiven sodanjälkeisenä pääministerikautena maksoi entiselle pääjohtajalleen suurin piirtein ministerinpalkkaa vastaavaa ”neuvottelupalkkiota” ja että symbioottinen suhde jatkui myös Paasikiven presidenttikautena.

Helsingin yliopiston Suomen ja pohjoismaisen historian professori Markku Kuisma on jo aiemmin mm. erinomaisilla Nesteen ja Outokummun yrityshistorioillaan osoittanut olevansa alan johtava tutkija Suomessa. Tällä KOP:n historialla hän vakiinnuttaa asemansa alan ansioituneimpana kirjoittajana.

toukokuu 2004