Kansallisarkiston ystävät, 361. s., Helsinki 2004
Paasikivi Tukholmassa
Kansallisarkiston ystävät – Riksarkivets vänner ry ja Kauko I. Rumpunen ansaitsevat kiitokset siitä, että ovat neljä vuotta sitten julkaistujen Paasikiven maailmansotien välisen ajan päiväkirjojen jatkoksi nyt toimittaneet julkaisukuntoon vielä painetussa muodossa puuttuneiden vuosien 1934-1939 päiväkirjat.
Nyt julkaistut päiväkirjamerkinnät ovat vain otos – kuinka suuri, sitä ei kerrota – kaikista merkinnöistä. Valikoima keskittyy Paasikiven ulkopoliittiseen toimintaan ja ajatteluun hänen vuoden 1936 lopulla alkaneen ja kolme vuotta kestäneen Tukholman lähettiläskautensa ajalta.
Tukholman pestin vastaanottaessaan Paasikivi oli jo 65-vuotias. Ehkä siihen kohdistettiin arvostelua, sillä Paasikivi on useampaankin otteeseen tehnyt merkintöjä siitä, miten monet huomattavat diplomaatit tekivät häntä vanhempinakin vielä pitkään tärkeitä palveluksia mailleen. Paasikiveltä ei puuttunut itseluottamusta asettaa itsensä näiden suurten nimien jatkeeksi.
Paasikivi ei lähettiläänä todellakaan ollut mikään tusinadiplomaatti. Hän oli asettanut tehtävän vastaanottamiselle omat ehtonsa, jotka hallitus oli hyväksynyt. Hänellä oli aina suorat yhteytensä koko Suomen valtiojohtoon, joista hän tunnusti vain harvat jollain lailla vertaisikseen, Mannerheimin ja Tannerin etunenässä. Ulkoministereistä Holsti ei kuulunut Paasikiven suosikkeihin, eikä suhde Erkkoonkaan ihan ongelmaton ollut. Presidentti Kalliota Paasikivi ei arvostanut lainkaan.
Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa pitkiä analyyseja ja monologeja maailman tilasta ja pienten valtioiden surkeasta asemasta Hitlerin ja Stalinin puserruksessa. Milloin yhtä tai toista diktaattoria myötäilleet Englanti ja Ranska eivät nekään saaneet suurempaa arvostusta osakseen.
Paasikiven lähettäminen Tukholmaan liittyi Suomen pyrkimykseen orientoitua muiden puolueettomien pohjoismaiden ryhmään yleensä ja erityisesti aikaansaada sotilasliitto Ruotsin kanssa. Jälkimmäistä ei koskaan avoimesti näin ilmaistu, mutta sitkeät neuvottelut Ahvenanmaan linnoittamisesta yhdessä Ruotsin kanssa perustuivat Suomen puolella käsitykseen, että samalla synnytettäisiin de facto-puolustusliitto. Ahvenanmaa-neuvottelut työllistivät Paasikiveä suuresti, mutta tuloksia ei lopulta ennen maailmansodan alkua saatu aikaiseksi.
Nämä päiväkirjat ovat välttämätöntä perusaineistoa sotaa edeltävän Suomen ulkopolitiikan tutkimukselle, vaikkeivät uusia paljastuksia tai sensaatioita tarjoakaan. Paasikiven teräviä ja usein, vaikkei aina oikeaan osuneita analyysejä on nautinto lukea. Pienistä yksityiskohdista voi poimia Paasikiven varoituksen siitä, ettei Venäjän kaupan osuutta Suomen ulkomaankaupasta saanut päästää liian suureksi. Kun Paasikiven kipuraja sodan jälkeen oli tunnetusti viidenneksen luokkaa koko kaupastamme, niin sodan alla hän oli sitä mieltä että jo kahta prosenttia suurempi osuus alkoi olla liian vaarallinen Suomelle.
marraskuu 2004
