Philippe Roger: L’ennemi Américain. Généalogie de lántiamericanisme francais 

roger.jpg

Seuil, 600 s., Mayenne 2002

Perusteellisesti ranskalaisesta antiamerikkalaisuudesta

Ranskalaiset ovat tunnetusti – ja asennetutkimukset ovat niin kauan kuin niitä yleensä on tehty vahvistaneet tämän käsityksen – Yhdysvaltoihin, amerikkalaisiin ja USA:n politiikkaan kielteisimmin suhtautuvia eurooppalaisia. Kyse ei myöskään ole mistään uudesta ilmiöstä vaan ranskalaisten antiamerikkalaisuus on ollut olemassa yhtä kauan kuin Yhdysvallatkin. Oikeastaan jo ennen kuin siirtokunnat olivat edes itsenäistyneet.

Tämän toteaa ranskalainen tutkija ja yliopiston opettaja Philippe Roger, jonka aikaisempaan tuotantoon kuuluu joukko eri aikakausia koskevia historiallisia tutkimuksia ja kirja Roland Barthesista. Kuusisataasivuisessa tiiliskivessään Roger käy läpi lähes uuvuttavalla tarkkuudella kaikki ranskalaisen antiamerikkalaisuuden juuret ja ilmentymät.

Ranskalainen antiamerikkalaisuus ei siis todellakaan ole uusi asia, vaan Roger vyöryttää siitä näyttöjä ja esimerkkejä jo valistusfilosofien kirjoituksista. Erikoinen piirre vanhimmassa antiamerikkalaisuudessa on sen kohdistuminen myös pohjois-amerikkalaiseen flooraan, faunaan ja ilmastoon. Ne kaikki kuvattiin eurooppalaiseen verrattuna epäedullisessa valossa.

Roger keskittyy kulttuuriseen ja asenteelliseen antiamerikkalaisuuteen – käsitettä sinänsä selkeästi määrittelemättä. Sen että tällainen antiamerikkalaisuus paljastaa yhtä paljon tai enemmän tietämättömyyttä, ennakkoluuloisuutta ja asenteellisuutta sitä edustavien keskuudessa voi Roger monin huvittavinkin esimerkein osoittaa. Aina tosin ei ole ihan selvää onko kyse nimenomaan antiamerikkalaisuudesta vai anglosakseihin tai yleensä englannin kielen käyttäjiin kohdistuvista antipatioista.

Sen sijaan sitä, missä määrin antiamerikkalaisuus Ranskassa on perustunut kulloinkin konkreettisiin poliittisiin intressiristiriitoihin tai erimielisyyksiin, ei Roger kirjassaan juurikaan käsittele. Tiettyä tekijän poliittista valikoivuutta osoittaa se, että samalla kun hän herkuttelee aika runsaasti ja aiheellisesti kylmän sodan aikaisen kommunistivetoisen antiamerikkalaisuuden esimerkeillä (myös Sartrelta tämän lyhyeksi jääneellä kominform-kaudella) rajataan kenraali De Gaullen ja gaullistien konkreettiset USA:n politiikan kanssa ristiriitaiset kannanotot kokonaan kirjan ulkopuolelle. Perusteeksi riittää alaviitteeseen karkotettu toteamus, ettei De Gaulle ollut osallinen antiamerikkalaiseen diskurssiin kirjan tarkoittamassa merkityksessä.

Philippe Rogerin kirja osoittaa muillekin kuin ranskalaisille millaisista asenteista olisi syytä irrottautua, mutta siitä on vain rajoitetusti hyötyä tämän päivän transatlanttisen vuoropuhelun ja erimielisyyksien analysoinnissa.

tammikuu 2003