J.Richard Gott: Time Travel in Einstein’s Universe. The Physical Possibilities of Travel Through Time

gott.jpg

Phoenix, 291 s., St.Ives Plc 2002

Aikamatkailu Einsteinin maailmankaikkeudessa

Aikamatkailun mahdollisuus on vanhastaan kiehtonut tieteisromaanien kirjoittajia. En kuulu genren suurkuluttajiin, mutta harvoihin minua puhutelleisiin kirjoihin genren joukossa kuuluu Isaac Asimovin – jonka avaruusseikkailuja en tosin muutoin ole arvostanut – poikkeuksellisesti aikamatkailua käsitellyt kirja The End of Eternity. Siinä ajassa liikkumisen salaisuuden hallitsevat ”ikuiset” (eternals) ohjaavat ihmiskunnan kehitystä tekemällä aika ajoin pieniä, mutta historian kulkuun vaikuttavia muutoksia eri vuosisatoina eliminoidakseen ihmiskunnan kehityksestä suuntauksen avaruusmatkailuun ja muunlaiset epätoivottavina pitämänsä kehityksen polut.

Tällaisia interventioita täytyy tehdä jatkuvasti, sillä suurinkaan kehityksen kulkua kääntävä ohjaustoimi ei estä ihmiskunnan kehityksen paluuta takaisin perusuomaansa viimeistään muutaman sadan vuoden kuluessa.

Asimov on tuskin tarkoittanut ajatustaan vakavasti otettavaksi historian filosofiaksi. Idea kiehtoi minua varmaan siksi että se intuitiivisesti vastasi omaa käsitystäni historiallisesta determinismistä.

J. Richard Gott ei Asimovia mainitse omassa kirjassaan, jossa muutoin viittaa usein tieteiskirjallisuuteen. Hän aloittaa referoimalla alan klassikkoa H.G. Wellsin The Time Machine ja jatkaa käsittelemällä niitä kiehtovia kysymyksiä joita aikamatkailuun liittyy – kuten esimerkiksi sitä, että entä jos matkaaja palaa menneisyyteen ja tappaa isoäitinsä?

Gott itse ei suinkaan ole tieteiskirjailija, vaan Princetonin yliopiston astrofysiikan professori, joka myös kirjassaan viittaa useisiin omiin tieteellisiin oivalluksiinsa. Hän kuitenkin hallitsee hyvin kirjoittamisen ja tieteen yleistajuistamisen taidon. Niin hyvin, että minäkin pystyin reilusti puoleen väliin seuraamaan Gottin kertomaa. Ensimmäisen kerran koin jo jotenkin ymmärtäväni ja sisäistäneeni erityisen ja yleisen suhteellisuusteorian.

Kun sitten Gott jatkaa uusimman fysiikan tiedon varassa aikamatkailun mahdollisuuksiin, madonreikiin ja kosmisiin naruihin luin edelleen sujuvasti. Jos ymmärryksestä en enää välttämättä mene takuuseen, niin vika ei ole Gott’ssa vaan minussa. Kirjan läpikahlaaminen kasvattaa joka tapauksessa yleissivistystä.

Kirjan viimeinen, erilaisten ilmiöiden keston ennustamista koskeva osio vaikuttaa kuitenkin jossain määrin keinotekoisesti kirjaan liitetyltä. Se perustuu Kopernikuksen periaatteen soveltamiseen. Kopernikus ensimmäisenä oivalsi, ettei maapallolla ole mitään erityistä asemaa maailmankaikkeudessa. Siten jonkin asian tai ilmiön havainnoitsija ei myöskään ole ajallisesti erityisasemassa suhteessa kyseiseen ilmiöön. 95 prosentin todennäköisyydellä ilmiötä havainnoidaan aikana, joka on 95 prosenttia sen koko havainnoitavissa olevasta ajasta. Tältä perustalta voi arvioida, että ilmiö tulee vielä olemaan havainnoitavissa (olemassa) 95 prosentin todennäköisyydellä ajan, joka on vähintään 1/39 ja enintään 39 kertaa niin pitkä kuin sen tiedossa oleva tähänastinen ikä. Täten Gott esimerkiksi voi ”ennustaa” että ihmislajilla on vielä elinaikaa 5100 – 7,8 miljoonaa vuotta tai että New York Times ilmestyy vielä 3.8 – 5811 vuotta.

Tällainen jokaisen ulottuvissa oleva ”ennustaminen” voi olla hauska seuraleikki, mutta muutoin hyvässä ja ajatuksia herättävässä kirjassa se tuntuu tarpeettomalta trivialta.

syyskuu 2003