WSOY, 252 s., Juva 2002
Vihreässä ministerikyydissä
Kun Lipposen toinen hallitus kohta neljä vuotta sitten muodostettiin ratkaistiin rkp:n ja vihreiden kina ministerisalkuista ainutlaatuisella tavalla siten, että molemmat saivat puolitoista salkkua. Tarkoitus oli, että vaalikauden kaksi ensimmäistä vuotta toisena sosiaali- ja terveysministerinä toimisi ruotsalaisten Eva Biaudet ja hänen jälkeensä vihreiden Osmo Soininvaara. Biaudet’n raskaus ja äitiysloma sotki suunnitelman siten, että Biaudet jäi jo yhden vuoden jälkeen sivuun. Hänen salkkuaan hoiti sitten Soininvaara kaksi seuraavaa vuotta, jonka jälkeen Biaudet palasi hallitukseen.
Yllätysmuutos katkaisi Soininvaaran kahden vuoden valmistelukoulutuksen ministeritehtäviin, toisaalta se mahdollisti sen että Soininvaara sai istuttua täydet kaksi vuotta ministerikyydissä ennen kuin ydinvoimaratkaisu karkoitti vihreät hallituksesta.
Nyt Soininvaara on kiirehtinyt kirjoittamaan tuoreista kokemuksistaan kirjan. Soininvaara tunnetusti ajattelee ja kirjoittaa paljon ja hyvin, mutta tätä työtä leimaa vähän liika kiire, ikäänkuin vaaliaikataulu olisi painanut päälle. Kun jotkut luvut on alunperin kirjoitettu johonkin toiseen tarkoitukseen on tekstiin jäänyt myös päällekkäisyyksiä.
Teksti koostuu yhtäältä ministerimuistelmapätkistä ja toisaalta peruspalveluministerin ja vähän muidenkin toimialaan kuuluvien asiakysymysten käsittelystä. Asioiden osalta, oli sitten kyse hyvinvointivaltion rahoituksesta, työllistämisestä, kuntoutuksesta, terveydenhoidosta tai lääkkeiden hinnoittelusta, on minulla vähän jos lainkaan syytä olla eri mieltä Soininvaaran kanssa. Tosin kovin perusteellista tai uutta analyysia ei Soininvaara aikaisempiin kirjoituksiin esitä, mitä tässä tilanteessa olisi ollut kohtuutonta odottaa.
Parissa asiassa Soininvaara ansaitsee erityisen kiitoksen suorapuheisuudestaan, koskien niin nykytalouden normaalityömarkkinoilta ulossuljettujen ihmisten problematiikkaa kuin huumepolitiikkaakin. Jälkimmäisen osalta Soininvaara on ollut harvinaisen rohkea järjen ääni erityisen tunnepitoisella politiikkalohkolla. Kyllä hän siitä on saanutkin aika lailla lunta tupaan.
Ministerimuistelmat jäävät sen sijaan aika pinnallisiksi – ja Soininvaara myös liioittelee ruokien ja viinien laatua EU- kokouksissa – mutta hän tekee myös muutamia osuvia havaintoja hallituksen työskentelystä. Ministerin määrätietoisuus ei kuitenkaan jää vakan alle. Rankan työjakson päätyttyä Soininvaara oli helpottunut: ”Nautin vapaudestani. Olin tosin vielä sekä kansanedustaja, että puolueen puheenjohtaja, mutta elämä muuttui aivan toisenlaiseksi.”
Toisaalta vapaudestaan nauttiva Soininvaara joutuu myös harmittelemaan seurauksia:
”Moni aloittamani hanke on sen jälkeen tyssännyt paikalleen. Lapsipoliittisessa selonteossa pääpaino oli syrjäytyvien lasten ja nuorten palvelujen kehittämisessä. Asia vesittyi täysin. Sille neuvottelemani määräraha pudotettiin kolmannekseen. Terveyttä edistävästä liikunnasta ei ole kuulunut mitään, päihdeäitikysymys näyttää vajonneen unohduksiin.”
Tämä antaa aiheen uskoa, että Soininvaara saattaisi sittenkin vielä vaalien jälkeen olla houkutettavissa luopumaan uudelleen vapaudestaan.
joulukuu 2002
