Suomentanut Hannu Tervaharju, 384 s., Like, Keuruu 2001
40 vuotta työtä mielipidevankien vapauttamiseksi
Amnesty Internationalin perustaja on englantilainen asianajaja Peter Benenson. Ihmisoikeustyössä aktiivisesti mukana ollut Benenson sai marraskuussa 1960 ajatuksen käynnistää kirjekampanja kahden diktaattori Salazarin Portugalissa vapauden maljan kohottamisesta vangitun opiskelijan vapauttamiseksi. Ajatus laajeni nopeasti maailman kaikkien mielipidevankien puolesta tehdyksi vetoomukseksi. Se sai poikkeuksellisen paljon julkisuutta ja vain pari kuukautta avauksen jälkeen syntyi Amnesty International jonka ryhmiä vuoden loppuun mennessä toimi jo kahdessatoista maassa.
Kymmenen vuotta myöhemmin Amnestyn pääkonttorissa oli jo 19 palkattua työntekijää. Tänään henkilökuntaa on jo 357 ja Amnestyn toimintaryhmien verkosto ulottuu jo n. 160:een maahan.
Vesi murtaa kiveä on eräänlainen Amnesty Internationalin 40- vuotisjuhlakirja. Mm International Herald Tribunen kolumnistina toimineen Jonathan Powerin teos on pikemminkin juhlamuotokuva järjestöstä kuin sen varsinainen historia. Sellaisena se täyttää hyvin tehtävänsä kertoen laajasti sekä yleisin että tekijän omakohtaisiin kokemuksiin perustuvin esimerkein Amnestyn työstä ja sen tuloksista.
Omakohtaisuutta korostaa kirjan avausluku jossa Power kertoo keskusteluistaan ystävänsä ja entisen mielipidevangin Olusego Obasanjon kanssa. Nykyisin Obasanjo on demokraattisesti valittu Nigerian presidentti joka toistaiseksi on kyennyt taiteilemaan maansa haastavien realiteettien ja Amnestyn edustamien ideaalien välillä kohtuullisen menestyksekkäästi.
Muut luvut kirjassa käsittelevät mm Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin tapausta, omakätisesti lastenmurhiin osallisunutta keisari Bokassaa sekä ihmisoikeustilannetta Guatemalassa, Kiinassa ja USAssa.
Amnestyn työn tuloksista konkreettisin on epäilemättä järjestön adoptoiman mielipidevangin vapauttaminen. Amnestyn vaikutus ei kuitenkaan rajaudu vain näin konkreettisiin tuloksiin. Armahdus- ja vapautuskampanjat ovat vain osa yleisestä työstä ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistamiseksi. Siinä syy- ja seuraussuhteiden arviointi ja tulosten mittaaminen on jo vaikeampaa, mutta epäilyksettä voi sanoa että ihmisoikeuksien puolesta toimivat kansalaisjärjestöt ja Amnesty niistä merkittävimpänä ovat suurelti vaikuttaneet ihmisoikeustietoisuuden että ihmisoikeustilanteen parantumiseen maailmassa.
Mikään historiallinen tutkimus Powerin kirja ei ole, eikä oikein kattava järjestöhistoriikkikaan. Amnestyn eri vaiheita ja sen johtavia persoonallisuuksia sekä joitain järjestöä horjuttaneita sisäisiä kiistoja kirjassa valotetaan kuitenkin sen verran mielenkiintoisesti, että jään odottamaan sitä että joku myös pian kirjoittaisi varsinaisen historian Amnestystä. Power viittaa myös järjestön menneisyydestä löytyviin arkoihin kysymyksiin, kuten joihinkin henkilöriitoihin, suhteeseen Englannin hallitukseen ja sen tiedustelupalveluihin tai Amnestyn hurahtamiseen vaarallisen lähelle Saksan Baader-Meinhoff-ryhmän asianajan roolia. Amnesty on kuitenkin niin vakiintunut ja ylivertaisen kiitettävää työtä tehnyt järjestö että sen asema olisi hyvin kestänyt näidenkin laajemman ja kriittisen käsittelyn.
2000-luvulla Amnestyn rinnalle on noussut kymmenittäin muitakin maailmanlaajuisesti ihmisoikeuskysymysten kanssa toimivia järjestöjä. Se on vain tervetullut asia eikä se Amnestyn merkitystä vähennä. Suuri kysymys Amnestyn tulevaisuudelle on, laajentaako se ja millä tavoin toimintansa vapausoikeuksien lisäksi kattamaan myös sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet. Amnestyn Suomen osaston rivijäsenenä suhtaudun asiaan vielä kaksijakoisesti. Työtä sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksien toteutumiseksi on epäilemättä voimakkaasti vahvistettava, mutta en halua että se tapahtuisi sen kustannuksella että Amnestyn asiantuntemus ja painoarvo perinteisten ihmisoikeuskysymysten ja mielipidevankien asianajana heikkenisi. Jonkinlainen kompromissi voisi olla, että järjestö systemaattisesti pureutuisi sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden vaikutukseen perinteisten ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.
lokakuu 2001
