240 s., Reaktion Books, Bury St. Edmonds 1999
Mistä kielet ovat tulleet?
Olen jo pitkään haeskellut kirjaa josta selviäisi miten ihmisten käyttämä kieli yleensä ja miten maailman eri kielet ovat kehittyneet. Kun näin Steven Fischerin tuoreen kirjan esittelyn The Economistissa panin kirjan välittömästi tilaukseen. Nyt kirjan saatuani ja luettuani olen tyytyväinen. Uusseelantilainen Fischer on kyennyt 240 sivuiseen teokseensa mahduttamaan uusimpaan tutkimukseen perustuvan katsauksen kielten kehityksestä neandertal-ihmisen ajoista nykyaikaan.
Kyky puhua ja käyttää kieltä ei ole syntynyt äkillisesti vaan on pitkän evoluution tulos. Neandertalin ihmisillä oli jo kyky jonkinlaiseen kielenmuodostukseen, mutta vasta homo sapiens n. 150 000 vuotta sitten on ollut kaikin puolin kykenevä nykyihmisen kielelliseen ilmaisuun.
Mitään raamatun Baabelintorni-myytin popularisoimaa alkukieltä ei koskaan ole ollut olemassa. Hämmästyttävää on, että eri kielten määrä maailmassa on ollut suurimmillaan n. 10 000 vuotta sitten. Kun maailman väestö tänään on monikymmenkertainen silloiseen nähden on elävien kielten määrä kuitenkin radikaalisti supistunut ja supistuu edelleen. Vuosittain kuolee kymmeniä kieliä aina silloin kun viimeinen sitä äidinkielenään käyttänyt ihminen kuolee. Tulisiko tästä kulttuuridiversiteettiä köyhdyttävästä ilmiöstä olla huolissaan samalla tavoin kuin maailman biodiversiteettiä köyhdyttävästä lajien kuolemasta?
Minusta ilmiöitä ei voi verrata. Kielet ovat aivan eri tavoin ja tahdissa kehittyviä kuin lajit. Nykyisistä ns. maailmankielistä tuskin monikaan on ollut niiden nykykäyttäjien ymmärrettävässä muodossa tuhat vuotta sitten. Tutkimusta ja menneen ymmärtämistä varten on kaikista kielistä hyvä säilyttää riittävä tieto näytteineen, mutta useimmiten muiden kuin uhanalaisten kielten käyttäjien omasta piiristä nousevat vaatimukset kaikkien olemassaolevien kielten elävinä säilyttämisestä eivät ole perusteltuja. Kieli on sosiaalisen kanssakäymisen väline ja jos muutaman sadan tai tuhannen tai sadantuhannenkaan osaaman kielen käyttäjät eivät halua asettaa lapsiaan valtaväestöä huonompaan asemaan opettamalla heille ensin vanhan kielensä ei tätä kannata paheksua.
Monikielisyys on epäilemättä sekä yhteisöjen että yksilöiden rikkautta. Tämä ei tarkoita vain mahdollisimman monen pienen kielen säilymistä, vaan yhtä paljon ihmisten välisten suorien kommunikaatiomahdollisuuksien laajentumista kun yhä useammat ihmiset voivat viimeistään toisella tai kolmannella kielellään olla keskenään vuorovaikutuksessa. En siis kuulu niihin jotka haluvat virittää vastavalkeita englannin jatkuvalle yleistymiselle. Ihan hyvä malli on se, jossa suomalaiset käyttävät ensimmäisenä kielenään suomea tai ruotsia ja osaavat riittävän hyvin englantia universaalina kommunikaatiovälineenä. Vielä parempi on, jos mahdollisimman monella on tilaisuus täydentää tätä valikoimaa vielä yhdellä tai useammalla muulla kielellä, mahdollisimman laajalla skaalalla.
Nämä kielipoliittiset ajatukset eivät tietenkään ole Fischeriltä lainattuja, vaan hänen kirjansa inspiroimia. Fischerin opus on hyvin onnistunut täyttämään sen mitä odotan hyvältä kirjalta. Hyvä kirja saa lukijan omat ajatukset liikkeelle ja synnyttää halun lukea enemmän ja syventävää tietoa samasta aihepiiristä.
Huhtikuu 2000
