Kestävään kaivostoimintaan

Eduskunta hyväksyi keväällä Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä tehdyn laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen, CETA:n. Sosialidemokraatit pitivät kaupan vapauttamista tervetulleena, mutta eduskuntakäsittelyssä nousi huoli, että CETA-sopimuksen sisältämä investointisuoja saattaa aiheuttaa ongelmia erityisesti Suomen kaivosalalla. Monet kanadalaiset yhtiöt ovat käyttäneet kauppasopimusten sijoittajansuojaa aggressiivisesti etunsa ajamiseen ja ovat myös vältelleet maksamasta veroja Suomeen.

Hallituspuolueiden enemmistö oli joka tapauksessa viemässä sopimuksen sellaisenaan läpi. Siksi päädyimme siihen, että hyväksymisemme edellytyksenä on että eduskunta hyväksyy ulkoasiainvaliokunnassa esittämämme ponnen.

Siten eduskunta päätyi edellyttämään hallitukselta, että arviointi kaivoslain uudistamiseksi tulee aloittaa välittömästi ja muutokset tuoda eduskuntaan niin, että ne voidaan saattaa voimaan ennen CETA-sopimuksen voimaantuloa.

Hallituksen vastaus oli ala-arvoinen ja se tyytyi työ- ja elinkeinoministeriön kaivosalan sääntelystä asianajotoimistoilla teettämänsä arvioon, jonka mukaan lakimuutoksia ei tarvita. Se ei yllättänyt, kun tiedetään, että kyseinen lakifirma on aiemmin lobannut kaivosalan toimijoiden, muun muassa Talvivaaran, asiaa.

Kaivostoimintaa arvioitaessa esille nousevat

  • talouteen,
  • ympäristöön ja
  • kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset

Viime mainituilla viittaan siihen eksistentiaaliseen kysymykseen, kauanko voimme ylipäätään jatkaa uusiutumattomien mineraalien ja muiden raaka-aineiden louhintaa ja ammentamista luonnosta, ennen kuin siirrymme täydelliseen kiertotalouteen. Tällä näkökohdalla haluan muistuttaa siitä, että myös parhaalla nykyteknologialla hoidetut kaivokset ovat vain ylimenokauden ratkaisuja.

Kaivosmineraalien kierrätystä tulee tehostaa merkittävästi. Ilmastoratkaisut, kuten akut, vaativat merkittäviä määriä lisää mm. kobolttia, litiumia, nikkeliä ja kuparia.  Kiertotaloudesta puhutaan paljon, mutta tehtävää sen edistämiseksi on edelleen. Tarvitaan tietoisuuden lisäämistä sekä ratkaisuja kierrätysinfraan. Rahoitusta tulee suunnata tutkimukseen ja kokeiluhankkeisiin. Kierrätetyille raaka-aineille tulee luoda, tarvittaessa kannusteiden avulla, markkinat, jotka suuntaavat kysyntää niihin.

Taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa asemassa kaivoshankkeissa. Kukaan ei tietenkään investoi kaivoshankkeeseen elleivät laskelmat osoita voiton mahdollisuuksia. Myös valtiot, kunnat ja maakunnat ovat kiinnostuneita kaivosten taloudellisista vaikutuksista, ennen muuta kaivosten tuomista työpaikoista ja vientituloista, vähemmän kaivostoiminnan tuottamista verotuloista.

Sittemmin on ymmärretty, että kun kaivostoiminta aikanaan esiintymien ehtymisen vuoksi tai muusta syystä päättyy, voi se jättää jälkeensä veronmaksajille maksettavaksi lankeavia suuriakin ympäristönhoitokustannuksia. Näitä varten ja kaivostoiminnan ympäristöriskien hallitsemiseksi olisi kaivostoiminnan verotuksessa edellytettävä myös yhtiöiltä riittävää ympäristövastuurahastointia, jotta mahdollisten riskien kattaminen ei jäisi yhteiskunnan vastuulle.

Muutoinkin tilanne on Suomessa se, että meillä kaivostoimintaa verotetaan kansainvälisesti katsoen kevyesti. Suurilla monikansallisilla kaivosyrityksillä on laajat mahdollisuudet sellaiseen verosuunnitteluun, jossa eri maihin maksettavien verojen määrä minimoituu. Meiltä puuttuu malmien arvoon perustuva kaivosrojaltivero, joka on käytössä lähes kaikissa merkittävissä kaivosmaissa. Kohtuullisesti korkeampi verotus ei estäisi uusia kaivosinvestointeja, minkä osoittavat muiden kaivosmaiden kokemukset.

Kaivosteollisuuden on saatava laaja hyväksyntä. Kuntien ja paikallisyhteisöjen näkemykset tulee aina ottaa huomioon kaivospäätöksissä. Kaivosten viemä maa-ala on poissa muusta käytöstä ja niiden ympäristövaikutukset ovat laajoja ja pitkävaikutteisia.

Suomen kaivoslaissa on edelleen 1700-luvun perintönä valtausperiaate, jonka mukaan malmiesiintymä kuuluu sille, joka varaa alueen itselleen ensimmäisenä. Valtaaja saa etuoikeuden alueelta löytyvien malmien hyödyntämiseen myös yksityisillä mailla. Kotipihaa, hautausmaata tai puolustusvoimien aluetta ei voi varata, mutta valtausperiaate koskee jopa luonnonsuojelualueita. Tällaista “ensiksi ehtinyt saa pitää” –periaatetta ei enää tunneta missään Suomeen rinnastettavassa verrokkimaassa. Muualla lähtökohta on, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka antaa kaivosyhtiöille oikeuden hyödyntää uusiutumattomia luonnonvarojaan kohtuullista korvausta vastaan.

Suomessa on ymmärrettävä kaivosmineraalien strateginen merkitys. Ympäristövastuita tulee selkeyttää. Kaivostoiminnan voittojen siirtyessä ulkomaille on Suomen valtion rooliksi jäänyt kaivosyhtiöiden sotkujen siivoaminen. Nyt veronmaksajien rahoja käytetään esimerkiksi kanadalaisen kaivosyhtiön omistaman Hituran kaivoksen sulkemisesta aiheutuviin jälkitöihin 16 miljoonaa euroa. Lukua voi verrata siihen, että esimerkiksi kansainvälisesti vertaillen matala kahden prosentin kaivosrojaltivero tuottaisi vuodessa 20 miljoonaa euroa.

11.3.2019