Tšekin suurlähetystö järjesti 15.8. Prahan kevään ja Tshekkoslovakian miehityksen 50- vuotismuistotilaisuuden, jossa olin yhtenä puhujana.
Aloitin kertomalla mitä 50 v. sitten oli Teinilehdessä asiasta tuoreeltaan kirjoittanut. Alkuperäinen teksti on luettavissa täällä: https://tuomioja.org/kirjoitukset/1989/01/tshekkoslovakia-ydinasiat-ydin-81989-julkaistu-aiemmin-teinilehdessa-121968/
Vahvaa tekstiä jossa on myös häivähdys vuoden 1968 kukkaiskansan hippi-aatetta, mihin inspiraattorini oli amerikkalainen u-rockin uranuurtaja Frank Zappa. Zappa on outo ja jopa bisarri vaikuttajahahmo tšekkidemokraateille ja dissidenteille, mutta tuon ajan tšekkisukupolvi muistaa hyvin demokratialiikkeessä keskeistä osaa esittäneen avantgardistisen rokkibändin Plastic People of the Universe, joka sai vaikutteensa juuri Zappalta. Zappan merkitys tunnustettiin, kun presidentti Vaclav Havel nimitti hänet maansa “kaupan, kulttuuurin ja matkailun erikoissuurlähettilääksi länteen” vuonna 1990.
Vaikka nyt on helppo nähdä petetyt toiveet ja toteutumattomat ennusteet siitä mihin maailma olisi menossa, katsoin 21 vuotta alkuperäisen tekstini julkaisemisen jälkeen olleeni riittävän oikeassa julkaistakseni kirjoituksen sellaisenaan uudelleen Ytimessä vuonna 1989. Se oli ajankohta, jolloin Tšekin samettivallankumous oli siirtämässä viimeiset stalinistit historian roskatynnyriin.
Prahan kevään 30-vuotismuistotilaisuudessa vuonna 1998 olin kuitenkin jo tullut siihen tulokseen, että riittävän kestävää elintilaa ihmiskasvoiselle sosialismille silloisen reaalisosialismin – stalinistien aikalaiskäsite – ja liberaalin demokratian välissä tuskin olisi ollut olemassa. Neuvostoliiton vuonna 1968 tälle haaveelle antaman iskun ohella myös Allenden syrjäyttänyt Yhdysvaltain tukema Chilen sotilasvallankaappaus viisi vuotta myöhemmin vahvisti saman sanoman.
Mutta reaalisosialismin purkaminen olisi voitu kuitenkin tehdä vähemmin inhimillisin ja sosiaalisin kustannuksin, kuin mitä Tšekissä ja muissa kommunismista vapautuneista Keski- ja Itä-Euroopan maissa omaksuttu uusliberalismin malli merkitsi.
Kun jää pohtimaan mitä olisi tapahtunut, jos Prahan kevät viisikymmentä vuotta sitten olisi saanut jatkua ilman väliintuloa, on kyse kontrafaktuaalisesta historiankirjoituksesta. Se voi kuitenkin parhaimmillaan antaa joitain eväitä sen ymmärtämiseen, mitä nykyiset ja tulevat valinnat ja haasteet merkitsevät.
Prahan kevään jatkumisen ohella voi kysyä myös, mitä olisi tapahtunut, jos länsi vuonna 1989 olisi reagoinut Neuvostoliiton romahtamiseen vastaanottavaisemmalla tavalla ja todella pyrkinyt kohtelemaan Venäjää tasa-arvoisena kumppanina eikä vain häviäjänä ja ottamaan sen mukaan läntisiin instituutioihin. Olisimmeko silloin välttyneet ainakin joltain osin nykyisiltä vastakkaisuuksilta Venäjän kanssa?
En väitä että minulla olisi näihin vastauksia, eikä tällaisten kysymysten esittäminen millään tavoin muuta arvioita Venäjän tai muidenkaan kansainvälisen oikeusjärjestyksen rikkomuksista. Haluan kuitenkin vielä esittää yhden ”entä jos”-kysymyksen, joka saatetaan esittää parinkymmenen vuoden päästä. Mitä jos Eurooppa olisi kyennyt kokoamaan rivinsä tehokkaan ja täysin sitoutuneen kansainvälisen sääntöpohjaisen monenkeskisen maailmanjärjestyksen puolustamisen merkeissä sen sijaan, että harhailee epäyhtenäisenä kykenemättä vastaamaan maailman kahden voimakkaimman supervallan omaksuman nationalismin ja populismin haasteeseen?
Esitän tämän ”entä jos”-kysymyksen siinä toivossa, että sen esittäminen osaltaan vaikuttaa siten, ettemme koskaan tulevaisuudessa joudu vastaamaan tällaiseen kysymykseen.
16.8.2018
