Vuonna 1918 maailmansodan päättyessä Euroopan kartta piirrettiin uudelleen rajummilla vedoilla kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Monikansalliset imperiumit katosivat. Itävalta-Unkari ja ottomaanien valtakunta hajosivat pysyvästi. Venäjä menetti tusinan verran maita, joista Puola ja Suomi pystyivät säilyttämään itsenäisyytensä myös toisen maailmansodan jälkeen. Jugoslavia oli uusi maailmansodan raunioista koottu monikansallinen valtio, mutta senkin olemassaolo päättyi samoihin aikoihin kuin monikansallinen Neuvostoliitto hajosi.
Maailmansotaa edeltänyt aika oli nationalismin nousun kautta. Kyse ei ollut vain vaatimuksesta kansallisuuteen perustuvien uusien itsenäisten valtioiden synnyttämisestä vaan myös hajanaisten kansallisuuksien yhteenkokoamisesta. Kuten Saksassa ja Italiassa 1800-luvulla tehtiin.
1800-luvun nationalismia voi pitää edistyksellisenä voimana, joka useimmiten oli liberaalien ja demokraattien liittolainen. Sen vihollisia eivät olleet niinkään muut kansakunnat kuin taantumukselliset ruhtinaat ja vanhoilliset byrokraatit, jotka elivät kuningashuoneiden ristisiittoisessa ja sujuvasti puolta vaihtavien ammattisotilaiden maailmassa.
Itsenäisyyttä edeltävässä Suomessa porvarilliset aktivistit olivat läheisesti yhteistyössä erilaisten tsaarinvaltaa vastustaneiden niin kansallisten kuin vallankumouksellisten liikkeiden kanssa. Myös sosialisteilla oli samanlaisia yhteyksiä monenlaisiin itsevaltiuden vastustajiin.
Internationalismi ja nationalismi yhdistyivät luontevalla tavalla sellaisissa toimijoissa kuin Aino Malmberg ja K.H. Wiik. Malmberg päätyi maanpakoon Lontooseen ennen maailmansotaa ja matkusteli laajasti agitoimassa Suomen, naisten, sosialismin ja rauhan asiaa niin Englannissa kuin Yhdysvalloissa.
Suomessa Malmberg oli kuulunut maanalaisen Aktiivisen vastustuspuolueen johtoon ja kaksi hänen pojistaan sai Saksassa jääkärikoulutuksen, Lauri Malmbergin noustessa 20-luvulla suojeluskuntien päälliköksi. Aino Malmberg ei vierastanut yhteydenpitoa myöskään bolshevikkeihin tai anarkisteihin ja on epäilty hänen toimineen kuriirina, joka olisi välittänyt rahaa Trotskille New Yorkiin vuonna 1916.
Ennen maailmansotaa ja sen aikana oli mahdollista ja monille luonnollista yhdistää demokraattinen nationalismi sellaisen internationalismin kanssa, joka halusi antaa samanlaisen mahdollisuuden itsemäärämisoikeutensa toteuttamiseen kaikille maailman kansoille.
Vielä maailmansodan aikana tämä oli yhteistä useimmille nationalistisille liikkeille. Mutta sodan jälkeen nationalismi kaapattiin pian rujojen autoritaaristen johtajien ja fasististen liikkeiden käyttöön. Nämä olivat valmiita ajamaan omia nationalistisia pyrkimyksiään muiden vähempiarvoisiksi katsomiensa kansojen kustannuksella.
Ei ole liioin mahdollista pitää pikkuvaltioita jotenkin moraalisesti ylevämpinä kuin suurvaltoja. Ennen toisen maailmansodan puhkeamista osallistuivat myös pikkuvaltiot halukkaasti heikompien naapureittensa paloitteluun, ennen kuin oli niiden vuoro joutua heitä vielä vahvempien naapureiden uhriksi.
George Orwell halusi tehdä selvän eron nationalismin ja patriotismin välillä. Jälkimmäisellä hän ymmärsi uskollisuutta jollekin tietylle paikalle ja perinteiselle elämänmuodolle, jota saattoi pitä parhaana maailmassa, mutta joka ei ajatellutkaan pakottaa muita samaan muottiin, erotuksena vallanhaluisesta nationalismista.
Kun nationalismi jälleen nostaa päätään tapahtuu se maailmassa, jossa kasvanut maailmanlaajuinen keskinäisriippuvuus on tehnyt kaikista nationalistisista pyrkimyksistä toimimattomia, kalliita ja vaarallisia esiintyivät ne sitten America First, Rahat kiinni tai Brexit tunnuksin . Useat tällaisista oikeistopopulismin edustajista eivät välitä peitellä sukulaisuuttaan rasimin ja fasismin kanssa.
On paradoksaalista että tämä tapahtuu nyt maailmassa, jossa kaikista valtioista on kehittymässä monikansallisia entiteettejä ilman imperiumeja.
5.6. 2018
