Sipilän perusporvarihallituksen kuningasajatus työajan palkattomasta pidennyksestä ja siitä saatavasta viiden prosentin tuottavuushypystä elää edelleen, vaikka sille ei ole esitettävissä minkäänlaisia kestäviä perusteita. Kaikki historiallinen kokemus kertoo, että työajan lyhentäminen voi lisätä tuottavuutta, kun taas työajan pidennys alentaa tuottavuutta työtuntia kohden.
Suomen Pankin yksinkertainen selvitys, jonka mukaan suurempi työmäärä johtaa suurempaan tuotantoon on mekaaninen laskutoimitus, joka toimii vain jos lisääntyvällä työnteolla tuotetuille tavaroille ja palveluille on kysyntää. Vallitsevassa tilanteessa, jossa tuotannontekijöitä – työvoimaa, pääomaa, koneita ja laitteita sekä tietotaitoa – on vetämättömän kysynnän ja väärän tarjonnan vuoksi joutilaana, ei työajan pidennys tuo minkäänlaista välitöntä parannusta, vaan johtaa todennäköisemmin vain työn uusjakoon työttömyyttä lisäävällä tavalla.
Tämän työajan pidentämisajatuksen ymmärtäisi paremmin, jos se liittyisi johonkin elvyttävään talouspolitiikkaan. Nyt sitä ajaa hallitus, jonka paniikinomaiset leikkaus- ja säästösuunnitelmat vain heikentävät kokonaiskysyntää ja kohdistuvat suhteellisen raskaasti tulevaisuuden kasvulle elintärkeisiin osaamispanoksiin. Kun toimista seuraa myös tuloerojen ja eriarvoisuuden merkittävä kasvu, joka edelleen heikentää kysyntää ja on jo OECD:nkin noteeraama talouskasvun jarru, on hallituksen talouspolitiikassa kysymys perustavanlaatuisesta ja maan taloudelle ja toimeliaisuudelle kalliiksi tulevasta virheestä.
8.6. 2015
