Edellinen blogitekstini on erityisesti naisten asemaa konflikteissa ja niiden ratkaisemisessa koskevan lopun osalta herättänyt keskustelua ja erilaisia tulkintoja. En todellakaan ole halunnut virittää keskustelua siitä mitä yksittäiset naiset ja miehet eri tilanteissa ja asemissa voivat tehdä tai ovat tehneet, eikä sellaiseen osallistuminen ole relevanttia. Kaikki naiset eivät valta-asemissa käyttäydy kuin Hitler ja Stalin yhtä vähän kuin kaikki miehet ovat pääministereinä kuin Margaret Thatcher tai Indira Gandhi. Se mikä on ratkaisevaa on, millaisessa yhteiskunnassa ja millaisten prosessien kautta he sukupuoleen katsomatta ovat valta-asemaansa nousseet.
Kysymys on siis yleensä tasa-arvosta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Yhteiskuntien laatua ja ominaisuuksia ei voi arvioida yksittäisistä johtajista käsin. Se mitä minä olen historiasta ja yhteiskuntien vertailusta oppinut on, että mitä paremmin tyttöjen koulutus sekä naisten täysimääräiset ja rajoittamattomat osallistumisoikeudet ja -mahdollisuudet ovat toteutuneet – osana yleistä tasa-arvoa – sen paremmin nämä yhteiskunnat menestyvät kaikkien yleisesti tavoiteltavina pidettyjen kriteerien täyttymisen suhteen. Tämä pitää paikkansa myös ja erityisesti sen suhteen, miten paljon eri yhteiskunnissa esiintyy sisäistä väkivaltaa ja miten todennäköistä niiden osallistuminen ulkoisiin aseellisiin konflikteihin on.
En usko että yksikään naisten oikeuksia rajoittava maa – olivat rajoitukset sitten kulttuurisia, uskonnollisia, taloudellisia tai lainsäädännöllisiä – voisi koskaan tulla arvioiduksi maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi , nousta inhimillisen kehitysindeksin perusteella maailman kärkeen tai osoittautua kestävän kehityksen edelläkävijäksi. Sama koskee myös maita, jotka rajoittaisivat vain miesten oikeuksia samalla tavoin, vaikka näitä emme historiasta tunne.
Konfliktien ehkäisyssä, kriisien hallinnassa ja ratkaisemisessa tämä korostuu samalla tavoin. Se on ymmärretty ja tunnustettu YK:n turvaneuvoston päätöslauselmassa 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” jonka toteutuksen edistäminen on keskeisellä paikalla ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme.
24.7. 2014
