Blogini seuraajat osaavat viime uutisten jälkeen paremmin ymmärtää kolmea aikaisempaa samalla otsikolla tänä vuonna kirjoittamaani päivitystä. Julkistettu vakoilutapaus – josta tutkinnan jatkuessa en edelleenkään voi kertoa enempää – on osa sitä samaa kokonaisuutta, joka tänä vuonna on vahvistanut kuvaa kyberavaruudesta eräänlaisena villinä läntenä, jossa ei vielä ole mitään yhteisesti sovittuja, valvottuja ja sanktioituja toimintasääntöjä.
Vaikka tietysti toivomme ja myös toimimme sen eteen, että kansainvälisessä yhteistyössä kyettäisiin sopimaan sananvapautta ja yksityisyyden suojaa kyberavaruudessa koskevista pelisäännöistä, ei se parhaassakaan tapauksessa vielä tee loppua tässä ulottuvuudessa tapahtuvasta valtioiden harjoittamasta vakoilusta.
Kaikki valtiot vakoilevat toisiaan – vaikka käyttävät tästä mieluummin hienostelevampia nimityksiä – resurssiensa ja osaamisensa puitteissa. Kaikki valtiot ovat myös vakoilun kohteina, eikä Suomi ole tässä missään suhteessa poikkeusasemassa. Ystävällisiä suhteita ylläpitävien ja toisilleen turvallisuusuhkaa merkitsemättömien maiden olisi kuitenkin voitava toimia luottaen siihen, että ne eivät syyllisty rikollisiin toimiin toisiaan kohtaan.
Parempi suojautuminen on joka tapauksessa välttämätöntä, vaikka senkin suhteen olemme urheilun dopingkontrollia muistuttavassa jatkuvassa kilpajuoksussa suojaus- ja murtoteknologian kesken. Kyberturvallisuuskysymykset ovat siten olleet jo pitkään korkealle priorisoituja hallituksen työskentelyssä ja niitä koskevat lainsäädäntötarkistukset ovat myös vireillä.
2.11. 2013
