Heidi Hautalan ero

 

Heidi Hautala on eronnut ministerin tehtävistään. Se oli häneltä oikea ja välttämätön ratkaisu sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi millä tavoin hänen harkintakykynsä omistusohjauksesta vastaavana ministerinä oli pettänyt. Piti hänen tavoitteitaan Arctic Shippingin ohjaamisessa oikeina tai väärinä, ei se miten hän niitä pyrki toteuttamaan näytä olleen kestävää. Monet, minä mukaan lukien olisivat odottaneet ja toivoneet yhtä suurta aktiivisuutta esimerkiksi muidenkin valtionyhtiöiden henkilöstöpolitiikan tai julkisen omistuksen säilyttämisen osalta. Sen puutteessa ohjaus näytti usein riittämättömältä ja valikoivalta.

Oikeaan ratkaisuun päätynyttä Hautalaa ei enää tarvitse lyödä yhtään enempää. Häntä on myös voitava kiittää siitä miten hän hoiti kehitysministerin tehtäväänsä. Kaikkien ministereiden yhteistyö ulkoministeriössä on tämän hallituksen aikana toiminut hyvin.

11.10. 2013