Sanassa pankkiunioni yhdistyy kaksi jo lähtökohtaisesti epäsuosittua ja epäilyttävää asiaa. Pankkiunionia ei kuitenkaan pidä pelkän nimen perusteella hylkiä. Parhaassa tapauksessa se voisi olla se puuttuva rengas, jonka jälkeen meillä on käsissä kaikki ne välineet, joita nyt tarvitaan eurokriisin selvittämiseksi jo päätettyjen talouspolitiikan koordinaatiota johtavan six pack-lainsäädännön, pysyvän Euroopan Vakausmekanismin ja Euroopan Keskuspankin ottaman aktiivisen roolin lisäksi.
Paras tapaus on vain valitettavasti ollut harvinaista herkkua eurokriisin hoidossa eikä edes hyvää ole aina ollut tarjolla. Siksi on myös koko pankkiunioni käsite tarkkaan avattava ja katsottava mitä se sisällään pitää ja mitä sen pitäisi pitää.
Pankkivalvonnan vahvistaminen ja pankkien toiminnan parempi ja yhdenmukaisempi säätely on vastaansanomaton vaade ja sen toteuttamisessa avoimuus on ehdoton vaatimus. Liian usein on nähty valvojienkin osallistuvan ongelmien peittelyyn, mikä on vain vaikeuttanut niiden hoitoa. Siksi on tärkeää, että valvonnan valtuudet ja säännöt ovat riittävän tiukat ja vahvat ja että valvoja on riittävän itsenäinen. En ole varma siitä, että nämä ehdot toteutuvat, jos valvonta pannaan jokseenkin täydellisestä päätöksentekonsa läpinäkymättömyydestä tunnetun Euroopan keskuspankin alaisuuteen.
Pankkivalvonnan täytyy ulottua koko unionin alueelle eikä vain euromaihin. Kaikki vähänkin isommat pankit toimivat yli eurorajojen ja epäyhtenäiset käytännöt ja säännöt voivat johtaa pahoihin kilpailuvääristymiin. Samoin valvontarajan vetäminen pankkien koon mukaan olisi täysin keinotekoista.
Isoin kysymys koskee yhteisvastuuta. On oikein että pankkisektorilta kerätään sellaiset rahastoitavat vakuusmaksut, että ne voidaan ottaa käyttöön jos jonkun pankin heikko tila johtaa sen tukemisen tarpeeseen tai talletusten turvaamiseen. On myös selvää, että Euroopassa pitää olla pankkituesta ja sen vastikkeellisuudesta yhteiset säännöt, joita kaikissa maissa sovelletaan samalla tavoin.
Mutta tarkoittaako tämä samalla sitä, että esimerkiksi suomalaispankkien tulee osallistua saksalaispankkien ja kreikkalaispankkien pelastamiseen, tai päinvastoin? Oikeammalta tuntuisi, että jokaisessa maassa pankkisektori ja maan hallitus vastaavat ensi sijassa itse tukitoimien rahoittamisesta ja jos niiden voimavarat eivät siihen riitä, niin vasta sitten astuu kuvaan EVM:n luototus.
(Julkaistu Demokraatissa 20.9. 2012)
