Kylmän sodan päättymisen jälkeen demokratia on maailmassa edennyt hyvin ilahduttavasti. Syy ei ole vain kommunististen diktatuurien väistymisessä, vaan myös siinä, ettei kommunismin pelolla ole enää mahdollista perustella muunlaisten diktatuurien ylläpitämistä. Suurempi määrä ihmisiä ja suurempi osuus maailman väestöstä kuin koskaan aikaisemmin voi kutakuinkin vapaissa vaaleissa valita tai erottaa hallitsijansa. Viimeksi tämä mahdollisuus on avautumassa Burmassa. Toki takaiskuja tulee silloin tällöin, mutta merkillepantavaa on, että uusia vallankaappaajia siedetään yhä vähemmän kuten Afrikan Unionin ja maanosan muiden alueellisten järjestöjen voimakkaat reaktiot sotilasvallankaappauksiin osoittavat.
Mutta demokratia saattaa joutua uhanalaiseksi myös vanhoissa vakiintuneissa demokratioissa. Euroopan velkakriisiiin tarjotut radikaalit matokuurit ovat syöksemässä monia maita syvään lamaan, nuorisotyöttömyys lähenee paikoin jo 50 % ja ihmiset osoittavat tyytymättömyyttään herkästi väkivaltaan päättyvin muodoin. Kuvat Välimeren pohjoiselta rannalta ovat samannäköisiä kuin vuoden takaiset arabikevään kuvat eteläiseltä rannalta, sillä erolla, että arabimaissa protestoitiin diktatuureja vastaan kun Euroopassa protestoidaan sellaisia hallituksia vastaan, jotka ovat aikoinaan saaneet demokraattisissa vaaleissa valtakirjan. Mutta näidenkin hallitusten politiikkaa ohjaavat markkinoiden näkymättömät kädet ja ilman demokraattista valtakirjaa toimivien kansainvälisten byrokraattien puheet.
Ongelmien ratkominen tuomalla panssarivaunuja kaduille ei vielä ole saanut laajempaa kannatusta. Oireellista kuitenkin on, että suurta huomiota ja suitsutustakin saavat Björn Walhlroosin näkemykset demokratian rajoittamistarpeista ja hierarkioiden vahvistamisesta tilanteessa, jossa ihmisten odotukset menevät ristiin omistavan luokan intressien kanssa.
Yhdysvalloissa demokratiaa uhkaa raha. Muutama sata miljoonaa dollaria on pienin summa jolla kannattaa haaveilla presidentiksi pyrkimistä, eivätkä jonkun Kehittyvien maakuntien Suomen resurssit olisi riittäneet yhdenkään kongressipaikan varmistamiseen. Mutta nyttemmin on maan korkein oikeus vahvistanut sen, ettei yritysten vaalirahoitukselle saa perustuslain mukaan asettaa mitään rajoja.
On hyvä, että Suomi kehitysyhteistyössään ja kansainvälisissä järjestöissä osallistuu demokratiatukeen, mutta yhtä tärkeätä on puuttua myös niihin epäkohtiin, jotka meidän arvoyhteisöinä pitämissämme piireissä uhkaavat demokratiaa.
29.4. 2012
