Vanha sääntö on, että sanoo Lähi-idästä mitä tahansa niin sitä käytetään aina myös oikeasta yhteydestä irrotettuna. Näin myös viime tiistain Palestiinan tilannetta käsitelleessä erinomaisessa keskustelutilaisuudessa käyttämääni puheenvuoroa Israelista ja apartheidista. Israel sinänsä ei ole apartheid-valtio, vaan demokratia, jossa myös Israelin kansalaisuuden omaavalla palestiinalaisväestöllä ovat esim. vaalien suhteen samat oikeudet kuin muullakin väestöllä. Israel on kuitenkin vuoden 1967 sodan jälkeen miehittänyt palestiinalaisten asuttamat Länsirannan ja Gazan alueet ja rakentanut Länsirannalle edelleenkin laajennettavia kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia siirtokuntia. Israel ja palestiinalaiset ovat sitoutuneet rauhansuunnitelmaan ja kahden rinnakkain ja rauhassa elävän valtion, Israelin ja Palestiinan perustamiseen, jonka pohjana ovat vuoden 1967 rajat yhdessä sovituin muutoksin. Tämänhetkinen tilanne kuitenkin on, että aika kahden valtion mallin toteuttamiselle käy vähiin, kun siirtokuntia laajennetaan ja rauhanneuvotteluja ei käydä. Jos kahden valtion mallia ei toteuteta jää jäljelle aprtheidia muistuttava miehityshallinto, eikä tämä ole sen enempää oikeutettua kuin kestävää. Tämän saman ovat todenneet niin Ehud Barak kuin monet muutkin tilanteesta huolestuneet israelilaispoliitikot. Tämä oli se yhteys, jossa minäkin tätä käsitettä käytin.
Apartheid is neitherlegitimate nor sustainable An classic rule is that whatever you say about the Middle East will always be cited also out of context. This happened also to what I said about Israel and apartheid at an excellent panel discussion on the situation in Palestine last Tuesday. Israel as such is not an apartheid state but a democracy, where also the Palestinian population with Israel’s citizenship are granted, for example, the same rights in elections as the rest of the population have. However, after the 1967 war, Israel has occupied the West Bank and Gaza regions inhabited by Palestinians and built settlements, to be further expanded, in the West Bank that are illegal under international law. Israel and the Palestinians have committed to the peace plan and the creation of two states, Israel and Palestine, side by side and in peace, based on the agreement on their borders in 1967 subject to mutually agreed amendments.
Now that Israel is considering expansion of the settlement programme and peace talks are not under way, the time for the two-state solution is running short. If the two-state solution does not materialise, what is left is a government of the occupier, which resembles apartheid, and this is neither legitimate nor sustainable. The same has been noted by both Ehud Barak and by many other Israeli politicians concerned about the situation. This was the context where I used the concept.
1.11. 2011
