Presidentit, pääministerit ja ulkoministerit ovat palanneet kotimaihinsa YK:n yleiskokouksen avajaisviikolta New Yorkista ilman kovin innostavia tuliaisia. Kokouksen ympärillä oli toki paljon hyödyllistä ja enimmäkseen näkymätöntä diplomaattista toimintaa, mutta kokousjulkisuutta hallitsi kaksi asiaa yli muiden, Libya ja Lähi-itä. Libyan osalta tunnelma oli syystäkin tyytyväinen, yksi diktatuuri on kaatunut, mistä suurin ansio kuuluu libyalaisille itselleen. Libyan demokraattisen tulevaisuuden varmistaminen vaatii kuitenkin edelleen paljon työtä, johon myös Suomen on osaamisellaan annettava panoksensa.
Palestiinalaiset jättivät hakemuksensa maailmanjärjestön täysivaltaiseksi jäseneksi pääsihteerille. Se on mitä ymmärrettävin teko ja vastaus koko ajan kasvavaan turhautuneisuuteen palestiinalaisten keskuudessa. Eri asia on, onko se kuitenkaan paras tapa ajaa heidän asiaansa. Palestiinalaisten asemaa vahvistanut yleiskokouspäätöslauselma, johon EU-maat yhtä tai kahta lukuunottamatta olisivat voineet yhtyä, olisi saattanut olla tässä vaiheessa parempi vaihtoehto. Jäsenhakemus ei nyt kovin nopeasti etene minnekään, niin kauan kun tiedetään sen kaatuvan turvallisuusneuvostossa käytössä olevaan vetoon.
YK:n päätöslauselmat eivät kuitenkaan muuta tilannetta paikan päällä miksikään, vaan palestiinalaisvaltio voi saada todellisen suvereenisuuden vasta miehityksen päättävän ja neuvotteluteitse syntyvän rauhansopimuksen kautta. Pahin este neuvotteluille on nyt Israelin jatkuva siirtokuntien laajentaminen Jerusalemissa ja länsirannalla. Siirtokuntalaajentamisen pysäyttämistä ei voi käsitellä ikään kuin se olisi jokin vastavuoroisuutta edellyttävä myönnytys Israelilta, sillä niiden rakentaminen on koko ajan ollut ja on edelleen laitonta ja tämän lopettaminen on sine qua non rauhanpyrkimysten onnistumiselle. EU:lle tämä on ollut koko ajan selvää, mutta eurooppalainen näkemys ei valitettavasti ole selkeästi kvartetin (=YK, EU, USA, Venäjä) antamassa lyhyessä, neuvotteluihin patistavassa ja näissä oloissa niille epäuskottavia määräaikoja antamassa lausunnossa.
Laittomia ovat tietysti koko ajan kaikki rakettien ampumiset, israelilaissotilaan vangittuna pitäminen ja muut väkivaltateot palestiinalaisten puolelta.. Nämä eivät kuitenkaan ole väkivallan estämiseen sitoutuneen palestiinalaishallinnon toimia eikä niitä siten voi verrata Israelin hallituksen avoimesti toteuttamaan siirtokuntapolitiikkaan.
Aikaa ei olisi hukattavissa, sillä kahden valtion malli ei ikuisesti ole pöydällä eikä maton jatkuva vetäminen presidentti Abbasin ja pääministeri Fayadin alta millään tavoin edistä Israelin pidemmän aikavälin turvallisuustarpeita.
26.9. 2011
