Yhdysvalloissa saavutetun velkakaton nostamista koskevan kompromissin kautta pystyttiin lykkäämään välittömästi koko maailmantalouteen vaikuttanut USA:n liittohallituksen osittainen maksukyvyttömyys, mutta kongressin teekutsufundamentalististen republikaanien saneleman ratkaisun hinta saattaa kuitenkin olla todella kova. Kyse ei ole vain siitä, että se tuhoaa Obaman pyrkimykset sosiaalisesti edes vähän kestävämpään taloudenpitoon, jossa rikkaatkin osallistuisivat tervehdyttämistalkoisiin. Paul Krugman ei ole ainut ekonomisti, joka näkee kasvua rajoittavan ratkaisun pahimmillaan syöksevän Yhdysvaltain talouden syvään lamaan.
Jos näin käy vetää se Euroopankin mukanaan, ikään kuin EU:ssa ei olisi jo aivan tarpeeksi itseaiheutettuja syitä pelätä talouden taantumaa. Kapitalistisen talouden paradokseja on, että reaalitalouden fundamentit voivat olla kunnossa, mutta se ei paina paljoakaan jos markkinavoimien luottamus finanssijärjestelmään horjuu. Päättäväisyyttä viestimään tarkoitetut toimet eivät auta, jos alun perin lähdettiin kestämättömälle tielle ilman, että toimivampaa varasuunnitelmaa velkakriisin ratkaisuun on vieläkään haluttu ottaa esiin.
Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset, mutta pienikin järjen ääni EU:ssa on tervetullut. Se mistä voimme ja mistä tulee pitää pitää kiinni on se, että uutta rahaa ei Suomesta lähde pelastusoperaatioihin ilman vakuuksia. Tästä kiinnipitäminen on kansallinen ratkaisu, mutta se voi pakottaa muutkin olemaan valmiimpia kestävämpiin ratkaisuihin.
4.8. 2011
