Hallitusneuvottelut alkavat perjantaiaamuna säätytalolla. Tilanteen huomioon ottaen ja muutoinkin pessimistisen perusluonteeni mukaisesti lähden niihin sillä mielellä, että mahdolliset yllätykset voivat olla lähinnä positiviisia. Helppoa ei tosin ole pääministeripuolueellakaan, jonka tulee nyt johtaa hallitusta, jonka tärkein tehtävä on kääntää pitkään jatkunut ja edellisen hallituksen erityisesti suosima eriarvoisuuden kasvua merkinnyt kehitys tuloeroja tasaavaan ja hyvinvointivaltion rakenteita vahvistavaan suuntaan. Se ei onnistu millään näennäiskompromisseilla vaaleissa tuomion saaneen linjan ja ihmisten vahvojen eriarvoistumiskehityksen pysäyttämistä edellyttävien odotusten välillä.
Toistaiseksi pääministeriehdokas Katainen on puhunut vain julkisen talouden tasapainottamisesta hallituksen päätehtävänä. Siitä huolehtiminen on tärkeää myös sosialidemokraattien mielestä, mutta meille se ei ole itseisarvo vaan huolenpitoa siitä välineestä, jota eriarvoisuutta vähentävä hyvinvointivaltio tarvitsee. Se miten kokoomus tämän uuden välttämättömyyden sisäistää ratkaisee neuvottelujen kohtalon.
Vihreiden asennoituminen on mielenkiintoinen. SDP:hen on kasaantunut iso annos vihreiden inhoa, mikä on hyvin ymmärrettävää ottaen huomioon heidän roolinsa porvarihallituksessa ja monien suurten kaupunkien kunnallispolitiikassa. Nyt heidän vaalitappionsa on kuitenkin käynnistänyt sellaisen sisäisen kuohunnan, joka näyttää johtavan korostettuun tarpeeseen ottaa etäisyyttä siihen porvaripolitiikkaan, jota he olivat edellisessä hallituksessa toteuttamassa.
Neuvottelujen alettua en tule niitä enempi kommentoimaan ennen niiden päättymistä.
19.5. 2011
