HS-raadilta kysyttiin tarvitaanko Suomessa nykyisin yleistä asevelvollisuutta. Yleisen asevelvollisuuden tähän asti vankka kannatus on alkanut jonkin verran heikentyä ja muutkin kuin rauhanjärjestöt ovat jo valmiita siitä yleisen eurooppalaisen kehityksen myötä luopumaan. Itse olen ollut kuitenkin rauhanjärjestöaktiivien joukossa jonkinasteinen toisinajattelija. Minusta pääkysymys on tarvitseeko Suomi armeijaa ja mihin. Niin kauan kun sitä katsotaan tarvittavan pidän asevelvollisuusarmeijaa – joka voi perustua myös ns. valikoivaan aselvollisuuteen – parempana vaihtoehtona kuin ammatti- tai kokonaan vapaaehtoisuuteen perustuva armeijaa. Tähän voi päätyä myös siitä tosiasiasta, että osallistuminen kansainväliseen rauhanturvatoimintaan on ollut jo pitkään käytännössä tärkein armeijan käyttötarkoitus. Vapaaehtoisista reserviläisistä kootut rauhanturvajoukot soveltuvat erityisen hyvin tällaisiin tehtäviin. He tuovat mukanaan myös monipuolisen siviiliosaamisensa, jota myös pyritään täysimääräisesti hyödyntämään – vaikkapa monietnisen koripallojoukkueen valmennuksessa, kuten nyttemmin samassa tehtävässä siviilinä jatkavan suomalaismajurin johdolla Bosnia-Hertsegovinassa. Suomalaisen rauhanturvaamisen vahvuus on juuri sotilas-siviili-yhteistyössä ja suomalaiset osaavat paljon ammattiarmeijoita paremmin rakentaa siltoja (joskus kirjaimellisestikin) eri väestöryhmien välille ja rakentaa hyvät suhteet paikalliseen väestöön. Tällaisten taitojen hallinta ei myöskään ole mitenkään heikentänyt suomalaisten sotilaallista osaamista. 9.12. 2010
9.12.2010
