Eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella puolueen puheenjohtaja naulasi avauspuheessaan kolme ehdotonta lupausta ja kynnyskysymystä hallitukseen menolle vaalien jälkeen. Hänen puheensa sisälsi toki kaikin puolin kannatettavia ja oikeita asioita, mutta jotenkin olen vielä niin vanhanaikainen että ajattelen, että olisi ollut parempi ensin esitellä kynnyskysymykset kokouksessa, käydä niistä keskustelu, päättää niistä yhdessä ja sen jälkeen julkistaa ne, jolloin koko porukka olisi kokenut olevansa mukana prosessissa ja sen mukaisesti sitoutunut yhteisiin linjauksiin. Puheessa sitouduttiin siihen, ettei työeläkkeitä leikattaisi ja myöhemmin se lehdissä täsmentyi toteamukseksi, ettei myöskään eläkeikää nostettaisi. Voi kuitenkin kysyä ovatko nämä kaksi asiaa yhdistettävissä. Kun työeläkejärjestelmä 60-luvun alussa säädettiin ei suomalaisten elinajanodote ollut paljoa 63 vuoden eläkeikää korkeampi. Nyt se on jo noin 80 vuotta ja tulee epäilemättä edelleenkin nousemaan. Tämä ilahduttava asia merkitsee kuitenkin väestönkasvun pysyessä paikallaan sitä, että huoltosuhde eli alle 15 vuotiaiden ja eläkeikäisten suhde työikäisen väestön määrään kasvaa nykyisesti vähän päälle 50:stä jo kymmenessä vuodessa noin 65:een. Oli eläkejärjestelmä rahastoiva tai ei, niin kulloinkin työssä olevat viime kädessä maksavat työelämän ulkopuolella olevan väestön toimeentulon. Vaikka kaikki pysyisivät töissä 63 vuoteen asti ei se enää riitä ainakaan nykyisillä vero- ja työeläkemaksujen tasolla rahoittamaan nykyisen suuruisia eläkkeitä. Yhtälö toteutuu vain joko nostamalla veroja rajusti, leikkaamalla eläkkeitä tai sitten eläkeikää nostamalla. Tätä on väistelty mm. sillä, että puhutaan mielummin tosiasiallisen eläköitymisiän nostamisesta kuin eläkeiästä, ja totta onkin että tilanne tasapainottuisi huomattavasti, jos edellinen olisi lähempänä 63 vuoden eläkeikää. Totta on myös, että suuren työttömyyden vallitessa on vaikea hahmottaa miksi työuria pitäisi niin kovasti pidentää, ainakin jos asiaa tarkastellaan vain staattisena nollasummapelinä, mistä tässäkään ei ole kyse. Totta on vielä sekin, että työelämän olosuhteista on tehty monin paikoin aikaisempaa stressaavampia niin, ettei moni enää kerta kaikkiaan jaksaisi. Ja edelleen on totta, ettei kestäviä ja hyviä ratkaisuja synny, ellei niistä kyetä sopimaan laajalla myös palkansaajajärjestöt kattavalla yhteisymmärryksellä. Siksi ongelman ratkaisu edellyttää, että kaikkiin näihin puututaan samanaikaisesti. Silloin on rohjettava myös sanoa, ettei kansainvälisesti varsin alhainen 63 vuoden eläikeikä voi olla koskematon. Muissa pohjoismaissa eläkeikä on 65–67, ja se voisi olla sitä meilläkin, edellyttäen, että myös muissa suhteissa hivuttautuisimme lähemmäksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallia, josta viime vuosina olemme päinvastoin loitonneet. On myös helppo ennustaa, että yhteiskunta kehittyy joka tapauksessa siihen malliin, jossa myös eläköitymiseen tulee nykyistä enemmän joustovaraa. Tätä voi myös toivoa, edellyttäen että se tarkoittaa työntekijän valintamahdollisuuksien kasvattamista, ei työnantajan. 24.8. 2010
24.8.2010
