Tapasin Suomessa vierailevan YK:n pääsihteerin Kypros-erityisedustajan, entisen australialaisen ulkoministerikollegani Alexander Downerin. Hän on ties kuinka mones YK:n edustaja Sakari Tuomiojan jälkeen, joka yrittää auttaa saaren kahtiajaon lopettavan ratkaisun löytämistä. Hän tietenkin toivoo, ettei enää joutuisi siirtämään tehtävää kenellekään seuraajalle. Se on tietysti mahdollista, myös siinä tapauksessa ettei hänenkään aikanaan syntyisi ratkaisua. Neuvottelut kuitenkin jatkuvat pohjoisen turkkilaispuolen johtajan vaihdoksesta huolimatta, mutta ilman sitä kahden vasemmistolaisen entisen ay-aktivistin henkilökohtaista suhdetta, joka vallitsi Kyproksen presidentin Christofiasin ja nyt pohjoisen vaalit hävinneen Mehmet Talatin välillä. Talatin seuraaja on neuvotteluja vieroksuva oikeistonationalisti Eroglu. Hän joutuu kuitenkin kuuntelemaan herkästi Turkin isännän ääntä, ja kun EU:iin edelleen mielivä Turkki haluaa neuvotteluratkaisua pysyy se turkkilaispuolen agendalla. Turkki tietää, että ilman Kypros-ratkaisua sen muutoinkin ohdakkeinen tie unioniin pysyy blokeerattuna. Sotilaallisen konfliktin uusiutumisen mahdollisuus kiistan ympärillä on onneksi käynyt hyvin epätodennäköiseksi ja aika moni alkaa EU:ssa jo olla perinpohjin kyllästynyt Kyproksen umpisolmuun. Solmu ei aukea niin kauan kun edellisen Annan-suunnitelman tyrmänneet Kyproksen kreikkalaiset eivät halua liikkua tuumaakaan saaren yhdistävän sopimusratkaisun aikaansaamiseksi. Se tarkoittaa sitä, että jaosta tulee silloin pysyvä ja yhä useampi EU-maakin tulee de facto tunnustamaan Pohjois-Kyproksen turkkilaistasavallan aseman ja lopettamaan pohjoisosan eristämisen. Tätä ei edelleenkään voi pitää toivottavana saatikka ihanteellisena ratkaisuna, mutta siihen kehitys on väistämättä johtamassa, jos ennenaikaisen EU-jäsenyytensä turvin asemansa vahvaksi uskova Kyproksen kreikkalaispuoli ole valmis liikkumaan. 7.6. 2010
7.6.2010
