Komissio haluaa keskustelua siitä, millaista maatalouspolitiikkaa Euroopan Unionissa harjoitetaan 2013 jälkeen, jolloin alkaa taas uusi unionin budjettikausi. Tähän liittyen on hallitus antanut eduskunnalle selvityksen yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta, josta suuri valiokunta antoi viime viikolla hallitukselle eduskunnan vastauksen. Aikaisempaan maatalouspoliittiseen keskusteluun verrattuna tämänkertaisessa käsittelyssä oli enemmän esillä maatalouspolitiikan liittyminen muihin unionin politiikkalohkoihin, ennen muuta kauppa-, kehitys- ja ympäristöpolitiikkaan. Sekä hallitus että eduskunta painottavat, että tulevan maatalouspolitiikan tulee olla nykyistä enemmän luonnonsuhde-eroja tasaavaa. Sitä kuinka pitkälle on järkevää mennä ns. arktisissa olosuhteissa tapahtuvan maatalouden ylläpitämisessä ei tässä yhteydessä kyseenalaistettu, mutta kyllähän siinäkin rajansa on. Kun maataloutta ei enää voi puolustaa kilpailukykyisenä elinkeinona, nousevat maataloustukien perusteeksi yhä useammin maatalouden tuottamat julkishyödyt. Näitä ovat mm. maatalouden tuottamat ympäristöhyödyt ja luonnon monipuolisuuden ylläpitäminen. Suuri valiokunta kiinnittikin huomiota siihen, että ympäristötukien kohdentuminen ja tuloksellisuus jättää huomattavasti parantamisen varaa. Ei tarvitse ajatella kuin Itämeren tilaa, jota maatalouden päästöt uhkaavat eniten, tai sitä miten heikolla luomutuotanto vielä EU:ssa on. Oma surullinen lukunsa on EU:n maatalousprotektionismi markkinoiden sulkemisineen ja kehitysmaiden omaa elintarviketuotantoa haittaavine vientitukineen. Eduskunta totesikin, että tavoitteena täytyy olla kauppaa vääristävien ja kehitysmaiden maatalouden kehittämistä vaikeuttavien suorien ja epäsuorien kaupan esteiden purkaminen.
Maatalous on Euroopan talousyhteisön alusta alkaen ollut keskeinen osa yhteisöpolitiikkaa ja se vie edelleenkin melkein puolet EU:n budjetista. Silti tuskin kukaan rohkenee väittää että juuri tämän sektorin varainkäyttö tuo eniten yhteistä eurooppalaista lisäarvoa. On selvää, että yhteistä maatalouspolitiikkaa ja yhdessä sovittuja ja valvottuja tukisääntöjä tarvitaan tulevaisuudessakin, muutoin eivät sisämarkkinat toimi, mutta tukien maksatus voitaisiin renationalisoida eli siirtää jokaisen jäsenvaltion itse omista budjeteistaan hoidettavaksi. Tätä myös eduskunta edelleen haluaa selvitettävän. Muun ohella tällä olisi sekin etu, että se toisi jäsenvaltioille intressin puuttua varojen epätarkoituksenmukaiseen tai säädösten vastaiseen käyttöön aivan toisella tavoin kuin nykyisin, jolloin jokainen jäsenmaa pyrkii maksimoimaan Brysselistä saamansa rahavirrat niiden käyttötavoista pitkälti riippumatta. 27.6. 2010
