Yleisradion julkista palvelua ja rahoitusta pohtinut työryhmä esitti viime keväänä nykyisen tv-lupamaksun korvaamista kaikilta kotitalouksilta perittävällä mediamaksulla. Esitys sai kansalaisilta enimmäkseen tyrmäävän vastaanoton ja hyvin ymmärrettävin perustein. Useimmat arvostelijat ovat pitäneet tärkeätä julkista palvelutehtävää suorittavan Yleisradion toimintaedellytysten turvaamista kestävällä ja riittävällä tavalla välttämättömänä, vaikka ovat pitäneet tällaista maksua vääränä tapana. Esitys mediamaksusta toi mieleen Margaret Thatcherin uran päättäneen epäsosiaalisen ja regressiivisen kunnallisveron, ”poll taxin”. Kun viestintäministeri Lindén nyt on päätynyt mediamaksun hylkäämiseen oli se oikea ratkaisu, vaikka sen olisi tehnyt väärän puolueen edustaja väärällä tavalla ja osana muutoin väärää yleisradiopolitiikkaa. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan että nykyhallitus olisi Thatcherin tavoin kompastunut asiaan, mutta huoli verotuksen oikeudenmukaisuudesta ja Yleisradion aseman varmistamisesta menee tämän toiveen edelle. Nykyisen tv-lupamaksun periminen on käynyt koko ajan hankalammaksi ja on ymmärrettävää, että sen tilalle on kaivattu varmempaa ja Ylen itsenäisen aseman turvaavaa rahoitusmuotoa. Juuri tämä itsenäisyysnäkökulma on tähän asti pitänyt suoran burjettirahoituksen poissa vaihtoehdoista. Minusta sitä on turhaan vieroksuttu. Kun se täytyy nyt ottaa vakavaan harkintaan kannattaa myös katsoa voitaisiinko siihen liittää myös pysyvä rahoituslaki, joka takaa sen, ettei Yleisradiota voi ahdistaa pelkillä budjettisiirroilla. 12.3. 2010
12.3.2010
