Sosialidemokraatit järjestivät tiistaina eduskunnassa hyvin onnistuneen turvallisuuspoliittisen seminaarin. Oman puheenvuoroni EU:n puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta Lissabonin jälkeen aloitin otsikon lauseella. Se oli samalla sekä ennuste että sosialidemokraattisen tavoitetilan määrittely.
En aseta kyseenalaiseksi sitä, etteikö EU kykenisi kokoamaan vielä sellaiset taloudelliset ja teknologiset resurssit ja myös parantamaan päätöksentekokykyään niin, että se aikanaan kykenisi tähänkin. Lähtökohtani kuitenkin on, että viimeistään silloin kun tuo aika koittaa, on ajatus sotilaallisesta supervallasta käynyt niin anakronistiseksi, ettei kukaan sitä statusta enää sellaisenaan tavoittele.
Sotilaallisen supervallan ajatus on, että se kykenee harjoittamaan voimapolitiikkaa, jolla se vahvistaa omaa turvallisuuttaan ja hankkii etuja muiden toimijoiden kustannuksella. Historiassa tämä on voinut toimia pidempiäkin ajanjaksoja, vaikka kaikki imperiumit ovat aikanaan luhistuneet. Tämän päivän joukkotuhoaseiden, seitsemän miljardin ihmisen ja koko ihmiskunnan yhteisiä elinmahdollisuuksia uhkaavien maailmanlaajuisten haasteiden maailmassa voimapolitiikka ei enää toimi kuten joskus ennen. Vain sen varassa ei uusia laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia voida torjua eikä sillä voida saavuttaa kestäviä etuja muiden kustannuksella.
Tämä ei tarkoita, etteikö voimapolitiikkaa edelleen esiintyisi, vaikka sen tuotto onkin kohta enää pelkästään tappiollinen. Se ei myöskään tarkoita, etteikö sotilaallista kriisinhallintakykyä tarvittaisi sekä konfliktien ennaltaehkäisyyn että kriisinhallinnassa, mutta se ei yksin riitä.
Tässä onkin EU:n suuri mahdollisuus. Esitin seminaarissa, että EU ottaa tavoitteekseen olla maailman johtava monialainen kriisinhallintaorganisaatio vuonna 2020. Tähän siihen on paremmat mahdollisuudet kuin Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamiseen, sillä itse asiassa se on tämän tavoitteen jo pitkälti saavuttanut. EU kykenee kaikkiin muihin kansainvälisiin toimijoihin verrattuna tuomaan konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintaan paljon laajemman valikoiman erilaisia välineitä jotka ulottuvat sotilaallisesta kriisinhallinnasta siviilikriisinhallinnan kautta talousyhteistyöhön, kauppapolitiikkaan ja kehitysyhteistyöhön. Se mikä EU:lta vielä puuttuu on riittävä osaaminen näiden käytössä ja siksi myös tässä tarvitaan tavoitteiden asettamista ja mekanismeja, joilla varmistetaan niiden toteutuminen.
17.2. 2010
