Eduskunta käy torstaina ajankohtaiskeskustelun Suomen osallistumisesta Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon ISAF-joukoissa. Kun on aina epävarmaa saako tuollaisessa keskustelussa edes yhtä kaksiminuuttista puheenvuoroa koetan jo tässä esittää tärkeimmät huomautukseni. Suomi on osallistunut ISAF operaatioon heti sen perustamisesta alkaen. Operaatio luotiin sen jälkeen kun Yhdysvaltain johtaman liittokunnan YK:n turvaneuvoston valtuutuksella toteutettu sotilasoperaatio oli karkottanut Osama Bin Ladenille ja al Qaidalle tukikohdan ja turvapaikan antaneen Taleban-hallinnon. Huomattakoon, että hyökkäystä Afganistaniin tuskin olisi toteutettu vain siksi, että Neuvostoliiton miehityksen aikana lännestäkin tuettu Taleban oli pystyttänyt räikeästi ihmisoikeuksia polkevan uskontopohjaisen fundamentalistisen diktatuurin, ellei Taleban olisi kieltäytynyt luovuttamasta Bin Ladenia oikeuden eteen ja karkottamasta al Qaida verkostoa maasta. Huipputeknologian antaman sotilaallisen ylivoiman turvin Taleban hallituksen kukistaminen yhteistyössä sitä vastaan sisällissotaa käyneen pohjoisen allianssin ja muiden oppositiovoimien kanssa kävi suhteellisen helposti. Kun näin oli tapahtunut mandatoi YK ISAF-operaation, aluksi Kabulin ympäristössä ja myöhemmin koko maassa, toimimaan sodan jälkeisenä kriisinhallintajoukkona. Olin ulkoministerinä esittelemässä päätöstä operaatioon osallistumisesta. Silloin totesin, että vaikka kyse on aina kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan tehtävästä päätöksestä, on varauduttava siihen, että kyse on pitkäaikaisesta sitoumuksesta, jota tulee jatkaa niin kauan kun arvioimme voivamme osallistumisellamme ja osaamisellamme vaikuttaa myönteisesti rauhan säilymisen, jälleenrakennuksen ja demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisen hyväksi. Toimintamme vaikuttavuus Afganistanissa on ainut kriteeri, jolla tällaista operaatioita voidaan perustella – ei siis kolmansien maiden toiveet ja odotukset. Tänään on todettava, että alkuperäiset edellytykset operaatiolle ovat perusteellisesti muuttuneet. Olettamus, että maassa siirryttäisiin vähitellen rauhanrakentamisvaiheeseen, toki sotilaallisesti vaativissa oloissa, ei ole toteutunut. Enduring Freedom (OEF), amerikkalaisjohtoinen sotilasoperaatio Talebanin karkottamiseksi, ei suinkaan ole päättynyt vaan maassa käydään laajamittaista sotaa. Kun alunperin pidimme tärkeänä, että OEF ja ISAF ovat selvästi erillisiä operaatioita erilaisin tehtävin, on tästä jouduttu tinkimään. Ennen kaikkea afganistanilaisten silmissä ei eri tunnusten alla toimivilla ulkolaisilla joukoilla ole enää eroa, ja Taleban pitää kaikkia yhtä lailla vihollisobjekteina. Turha kiistää, etteivätkö suomalaisetkin ole sotatoimien osapuoli, vaikka me emme sellaiseen rooliin ole ilmoittautuneetkaan. Afganistanin hallitus, jonka legitimiteettiä äskeisten presidentinvaalien piti vahvistaa, on ollut suuri pettymys ja sen näytöt niin demokratian, ihmisoikeuksien kuin oikeusvaltion vahvistamisen kannalta ovat oikeastaan vain heikentyneet. Syytökset massiivisesta vaaliväärennöksestä kansainvälisten joukkojen silmien alla ovat tätä alleviivanneet. Nato, jolle operaatiot on mandatoitu YK:n toimesta, on todennut ettei tähänastinen sotastrategia pure, joukkoja on liian vähän ja että kestävä rauha syntyy vain poliittisella sopimuksella ja panostuksella siviiliyhteiskunnan rakentamiseen ja Afganistanin hallituksen suuremmalla vastuunotolla turvallisuustilanteesta. Sillä että Suomi ei ole Naton jäsenmaa, ei ole tähän arvioon mitään merkitystä sen enempää vaikuttamisen kuin tiedonsaannin kannalta, mutta se on voinut säästää meitä kovemmilta osallistumispaineilta. Kun kaikissa Afganistanin sodassa suuria henkilömenetyksiä kokeneissa maissa vaaditaan yhä voimakkaammin joukkojen kotiuttamista, olisi kummallista jos meillä ei eduskunnassa käytäisi tästä lainkaan avointa keskustelua. Siihen mitä meidän tulisi tehdä ei ole yksiselitteistä vastausta. Suomalaiset sotilaat ja siviiliauttajat tekevät hyvää työtä koko ajan vaikeutuvissa olosuhteissa, eikä tätä työtä tule kevyin ja itsekkäin perustein lopettaa. On kuitenkin välttämätöntä todeta, että Suomi ei nosta joukkojensa määrää Afganistanissa vaan poistaa ne lisävahvistukset, jotka sinne vain vaalien ajaksi on lähetetty. Muun jatkon osalta on syytä panna keltainen valo vilkkumaan. Punaiseksi se muuttuu jos maan tilanteessa ei kohta ala näkyä parantumisen merkkejä. 30.9. 2009
30.9.2009
