Euroopan parlamentin vaalit pidetään puolentoista kuukauden päästä. On pelättävissä, että vaaliosanotto jää nytkin hyvin alhaiseksi, jopa viimekertaistakin alemmaksi. Se olisi suuri vahinko, sillä Euroopan parlamentin merkitys lainsäätäjänä ja päätöksentekijänä on jo nyt suuri ja kasvaa edelleen Lissabonin sopimuksen myötä.
Osasyy vähäiseen kiinnostukseen voi olla siinä, ettei europarlamentti ole sellainen parlamentti, josta komissio EU:n hallituksena olisi riippuvainen. Sitä on pidetty heikkoutena, mutta se on samalla myös vahvuus.
Parlamentti on avoimesti poliittisin unionin instituutio. Europarlamentissa ei yksikään puolue voi vetäytyä hallitusvastuun taakse vaan esityksiin on otettava selvä oma kanta. Siksi parlamentti onkin kyennyt muita kansainvälisiä elimiä rohkeammin ja johdonmukaisemmin toimimaan myös ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolestapuhujana. Siksi myös sen valintaan tulee suhtautua asianmukaisella vakavuudella, eikä se ole paikka jonne kannattaa lähettää populistisia helppoheikkejä puolentoista vuoden keikalle.
Siihen että äänestysprosentti uhkaa jäädä alhaiseksi vaikuttavat muutkin syyt ja yleinen epäusko politiikan mahdollisuuksiin. Politiikan uskottavuutta eivät paranna puolueet, jotka haalivat listoilleen julkkisehdokkaita. Pohjanoteeraus ehdokasasettelussa on saavutettu silloin, jos tällainen ehdokas vielä voi kehuskella kilpailuttaneensa eri puolueita keskenään ennen kuin valitsi parhaimman tarjouksen.
20.4. 2009
EU-tahtotiloja
Hallitus on antanut eduskunnalle selonteon EU-politiikasta, mitä sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa eilen eduskunnassa kommentoin. Jatkona hallituksen helmikuiselle ”yhteinen tahtotila EU-politiikasta” -seminaarille on selontekokin rakennettu muutamien Suomen tahtotilaa ilmaisevien erikseen laatikoitujen lauseiden ympärille. Tämä kuulostaa dynaamisemmalta kuin todellisuudessa on, sillä useimmissa kohdissa kaikkien allekirjoitettavissa olevat tahtotilat jäävät kovin yleisiksi, eivätkä myöskään kerro miten niitä aiotaan edistää.
Hallituksen tahtotavoitteissa on huomioitu niin ekologinen Eurooppa, markkinoiden Eurooppa, turvallinen Eurooppa kuin maatalouden Eurooppa. Mutta missä on sosiaalinen Eurooppa, missä on tasa-arvon Eurooppa, missä on työn ja ihmisten Eurooppa? Vastaus: se on mukana peräti yhdellä (1) kokonaisella kappaleella, mihin ei siihenkään liity mitään tahtotilan muodostusta.
Sosiaalisen Euroopan malli, joka korkeamman verotuksen vastapainoksi tarjoaa kattavamman sosiaaliturvan ja johtaa tasaisempiin tulo- ja varallisuuseroihin, on osoittautunut kriisinkestävämmäksi ja inhimillisen turvallisuuden kannalta paremmaksi kuin amerikkalainen malli, jota vielä vuosi sitten kaikkialle maailmaan tyrkytettiin. Euroopassa puolestaan pohjoismaat ovat osoittautuneet kaikissa kansainvälisissä kauneusvertailuissa kilpailukykyisimmiksi, tasa-arvoisimmiksi, turvallisimmiksi ja parempaa ympäristöä ylläpitäviksi kuin muut.
Tästä on tehtävä oikeat johtopäätökset. Pohjoismaiden, joista erityisesti Suomessa on langettu perusteettomaan uusliberalismin myötäilyyn ja hyvinvointivaltion tuhoisaan alasajoon, tulee nyt ottaa tehtäväkseen aktiivinen pohjoismaisen mallin puolesta puhuminen ja hyvinvointivaltiota vahvistavien ”rakenteellisten uudistusten” ajaminen tavalla, joka estää paluun kalliiksi käyneeseen holtittomaan keinottelukapitalismiin.
Mikään business-as-usual -ajattelu ja entisen menon tavoittelu ei pelasta meitä sen enempää sosiaaliselta kuin ekologiselta katastrofilta. EU on tässä meidän tärkein toimintakenttämme, ja sen tulee näkyä myös EU-politiikkamme tahtotilassa.
17.4. 2009
