Arvoisa seminaariyleisö,
Olen iloinen ja kiitollinen voidessani olla täällä ja avata työ- ja elinkeinoministeriön HAAPA- ja VIPRO-hankkeiden seminaarin, joka käsittelee pakolaisten vastaanottoa.
Muistan hyvin sen, kun Suomi 40 vuotta sitten vastaanotti ensimmäiset Chilestä tänne saapuneet pakolaiset. Olimme silloin kovin ylpeitä solidaarisuudestamme ja tavastamme nopeasti auttaa myös Suomen lähetystöstä turvaa hakeneita ihmisiä samalla kun vallankaappauksen suorittanut sotilasjuntta pidätti ja murhasi ihmisiä kaduilla.
Itsenäinen Suomi on ollut kuitenkin aiemmin sekä pakolaisia luovuttanut että heitä vastaanottanut maa jo kauan aiemmin. Sisällissotamme seurauksena kymmenet tuhannet hakeutuivat turvaan etupäässä Neuvosto-Venäjälle, mutta osa myös muihin maihin. Samanaikaisesti Suomeen tuli1920-luvulla 33 000 Venäjän vallankumousta pakenevaa ihmistä.
Ensimmäisenä jollain tavoin suunniteltuna poliittisten pakolaisten vastaanottovaiheena voidaan pitää pakolaisten vastaanottoa natsi-Saksasta. Suurin osa saksalaisista pakolaisista ohjattiin kuitenkin Suomesta edelleen turvaan Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan.
Toisen maailmansodan jälkeen ensimmäisinä pakolaisryhminä Suomi siis vastaanotti chileläisiä 1970-luvulla ja vietnamilaisia 1980-luvun alussa. Näiden pienien ryhmien vastaanotto oli kaikesta huolimatta historiallinen alkuvaihe nykyiselle kansalliselle pakolaispolitiikalle.
Virallisen päätöksen kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta Suomi teki vuonna 1985. Viime vuosina suurimpia kiintiöpakolaisten ryhmiä ovat olleet mm. kongolaiset, irakilaiset, afganistanilaiset ja burmalaiset pakolaiset. 1990-luvulta lähtien Suomeen tulleista pakolaisista suurimpia ryhmiä ovat olleet somalialaiset, kurdit, bosnialaiset sekä Kosovon albaanit.
* * *
Hyvät osallistujat,
Pitkittyneet pakolaistilanteet jättävät syvän jäljen niin yhteiskuntaan kuin sen yksilöihinkin. Tämä näkyy kouriintuntuvalla tavalla esimerkiksi Gazassa, jossa 1,7 miljoonaa ihmistä on Helsingin kaupungin kokoisella alueella ja valtaenemmistö heistä edelleen YK:n UNRWA:n pakolaishoidon alaisuudessa.
Pakolaisuus voi kuitenkin myös päättyä, ja rohkaisevampia näkyjä on ollut käyntini seitsemän vuotta sitten pakolaisleirillä Peshawarissa, josta silloin oli jälleen lähtemässä pitkä kuorma-auto saattue viemään taas uutta, toiveikkaiden ihmisten joukkoa takaisin heidän kotimaahansa Afganistaniin, josta miljoonat olivat joutuneet lähtemään pakoon sotaa ja hirmuhallintoa.
Somaliassa pari kuukautta sitten saatoin myös jakaa ne varovaiset paremman tulevaisuuden toiveet, joita maassa kahdenkymmenen vuoden sisällissodan jälkeen oli jälleen aistittavissa. Oman värinsä vierailulle antoivat ne monet Somalian uuden hallinnon palveluksessa olevat ihmiset, jotka puhuivat suomea tai muita pohjoismaisia kieliä oltuaan Pohjolassa vuosia pakolaisina, mutta aina ajatellen paluun mahdollisuuden vielä koittavan.
Suomen pakolaistyöllä on vahva perinne ja poliittinen tahto. Hyvin hoidettuna humanitaarinen maahanmuutto on Suomelle mahdollisuus, heikommin hoidettuna se muodostaa syrjäytymisen ja yhteiskunnan eriytymisen uhkakuvia.
Tämän päivän keskustelun aiheena on se, miten pakolaisten vastaanottoa voidaan ja tulisi kehittää. Maahanmuutto, mukaan lukien humanitaarinen maahanmuutto, koskettaa koko yhteiskuntaa ja kaikkia sen palveluita.
Työ- ja elinkeinoministeriö on toteuttanut parin viime vuoden aikana kahta kehittämishanketta, joiden tavoitteena on ollut parantaa kuntien valmiuksia vastaanottaa kansainvälisen suojelun piiriin kuuluvia henkilöitä. HAAPA-hankkeessa on kehitetty kuntien vastaanotto- ja kotouttamistyön palveluja kohtaamaan paremmin haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten tarpeita. VIPRO-hankkeessa puolestaan on selvitetty, miten kansainvälisestä suojelusta vastaavien viranomaisten prosesseja voitaisiin parantaa niin, että ne tukisivat sujuvaa kuntiin osoittamista.
Viime vuosina ja erityisesti vuodesta 2009 lähtien pakolaisten kuntiin sijoittaminen on vaikeutunut. Kuntapaikkoja on liian vähän ja vuosina 2009 ja 2012 aikana ei edes hätätapauksille pystytty järjestämään kuntapaikkaa kohtuullisen ajan kuluessa. Syyksi tilanteeseen on esitetty kunnille maksettavien korvausten riittämättömyys ja palvelujärjestelmään liittyvät haasteet. Myös itse korvausjärjestelmä kaipaa kehittämistä. VIPRO-hankkeessa tilattiinkin ulkopuolisilta konsulteilta selvitys siitä, mikä olisi nykytilannetta parhaiten vastaava kunnille maksettava korvaustaso ja miten korvausjärjestelmää voitaisiin yksinkertaistaa. Netum Konsultointi Oy esittää meille tänään alustavat suositukset.
Maahanmuuttovastaisen keskustelun ja vihapuheen näkyvä lisääntyminen on vaikuttanut myös kunnissa käytävään keskusteluun pakolaisten vastaanotosta. Itse en usko maahanmuuttovastaisuuden oleellisesti lisääntyneen, mutta pidäkkeet sen avointa ilmaisemista vastaan ovat vähentyneet. Ei ole paha asia vaan päinvastoin hyvä, jos myös siihen liittyvistä kipupisteistä voidaan avoimesti puhua, mutta vihapuheeseen ja rasismiin on pidettävä nollatoleranssi.
Kuntien taloustilanne yhdessä kiristyneen asenneilmapiirin kanssa on vaikeuttanut kuntien mahdollisuuksia tehdä myönteisiä päätöksiä pakolaisten vastaanotosta. Tästä huolimatta, uusia kuntia kuitenkin tulee tähän työhön mukaan, ja olemme heille erittäin kiitollisia. Viimeisimmät kiintiöpakolaisia vastaanottavat kunnat ovat Iisalmi, Sonkajärvi ja Lapinlahti. Kuulemme iltapäivän paneelissa miten alkuvaiheen vastaanotto on sujunut.
* * *
Arvoisat seminaarin osanottajat,
Viime vuonna maahamme saapui 666 kiintiöpakolaista. Oleskeluluvan sai yhteensä noin 1600 turvapaikanhakijaa. Lisäksi oleskeluluvan sai reilu 300 perheenjäsentä.
Omaehtoinen ja itsenäinen muutto vastaanottokeskuksista kuntiin on jatkunut ja lisääntynyt. Omaehtoisesti tai itsenäisesti kuntiin muutti yhteensä noin 1500 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoiden keskimääräinen kuntaan siirtymisen odotusaika oli noin 6 kuukautta. Kuntapaikkojen odotusajan pidentyessä vastaanottokeskukset tukevat ja ohjaavat oleskeluluvan saaneita etsimään ratkaisuja ja muuttamaan omaehtoisesti pois vastaanottokeskuksista.
Vuoden 2012 lopussa vastaanottoyksiköissä odotti kuntapaikkaa noin 400 A-oleskeluluvan saanutta henkilöä. Itsenäinen, ilman viranomaisten ohjausta tapahtuva muutto on lisääntymään päin. Itsenäinen muutto suuntautuu pääasiassa suuriin kaupunkeihin sukulaisten ja ystävien luokse. Se taas lisää erityisesti pääkaupunkiseudun kunnissa maahanmuuttajien asunnottomuutta ja ahtaita asumisoloja. Lisäksi kotoutumispalveluiden piiriin hakeutuminen on epävarmempaa, jolloin myös syrjäytymisriski kasvaa.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on eri yhteyksissä tuonut esille, että Suomi ei ole nostanut kiintiötään, vaikka vuonna 1997 hallitus lupasi nostaa sitä tuhanteen henkilöön vuodessa. UNHCR kehottaa hallitusta toteuttamaan tämän tavoitteen.
Lisäksi UNHCR kiinnittää huomiota siihen, että vaikka turvapaikanhakijamäärät ovat vähentyneet, turvapaikkapäätöksiä edelleen tehdään hitaasti. Turvapaikanhakijat odottavat monta kuukautta puhuttelua ja päätöksiä. Vuonna 2012 turvapaikkahakemuksen keskimääräinen käsittelyaika oli ensimmäisellä kerralla 332 päivää normaalissa menettelyssä. Hallitus toteuttaa parhaillaan kahta hanketta, jonka tavoitteena on lyhentää käsittelyaikoja.
Kiintiöpakolaiset odottavat oleskeluluvan saatuaan Suomeen muuttoa pakolaisolosuhteissa noin 8-10 kuukautta, joissakin tapauksissa odotusajat ovat venyneet jopa kahdeksi vuodeksi. Usein taustalla ovat pitkät odotusajat kuntapaikan saamiseksi.
Siten sekä uudelleensijoitetut pakolaiset että ne, joille myönnetään kansainvälistä suojelua, joutuvat odottamaan pitkiä aikoja kuntapaikkaa. Tämä on huolestuttavaa. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa pakolaiset ovat esimerkiksi leireillä oleskelumaassa tai Suomessa vastaanottokeskuksessa pitkiä aikoja, mikä puolestaan hidastaa heidän kotoutumistaan. Kyky pakolaisten kotoutumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan on sidoksissa siihen, kuinka nopeasti he pääsevät Suomeen ja sopeutumaan uuteen kotiinsa ja paikalliseen ympäristöön. Siksi on ensiarvoisen tärkeää ratkaista nykyinen tilanne ja kehittää tulevaisuudessa viranomaisjärjestelmää, jotta pakolaiset saadaan nopeasti sijoitettua kuntiin ja heille suunnatut kotouttamistoimenpiteet tehostuvat. Tarvitsemme lisää kuntapaikkoja; niitä tarvitaan lisää sekä vastaanottoon jo sitoutuneista kunnista että uusista kunnista.
UNHCR on meille keskeinen yhteistyökumppani. Arvostamme UNHCR:n huomioita ja luotamme heidän asiantuntemukseen. Kriittisten huomioiden ohella UNHCR on kuitenkin arvioinut toiveikkaasti, että Suomi jatkossakin voi tarjota korkealaatuista suojelua sitä tarvitseville ja taata kansainvälistä suojelua saaville yhtäläiset oikeudet valtaväestön kanssa.
Voimmekin olla ylpeitä siitä, että olemme kantaneet osaltamme vastuuta maailman hädänalaisten auttamisesta. Kiitos tästä kuuluu kaikille pakolaisten vastaanottotoimintaan ja sen kehittämiseen osallistuville, erityisesti kunnille. Kunnissa tehdään paljon hyvää työtä pakolaisten kotoutumisen edistämiseksi. Kuulemme tänään HAAPA-hankkeen hyvistä käytännöistä ja hankkeeseen osallistuneiden kuntien kokemuksia.
* * *
Hyvät ystävät,
Suomalainen yhteiskunta elää tällä hetkellä vaihetta, jossa eriarvoisuuden kasvu on valitettavan totta. Eriarvoistuminen voi kohdentua erityisen vahvasti maahanmuuttajiin ja johtaa pahimmillaan syrjäytymisen kierteeseen. Mielestäni sitoutuminen humanitaariseen maahanmuuttoon ja maahanmuuttajien kotoutumisen tukemiseen on koko suomalaisen yhteiskunnan tärkeä tulevaisuuden kysymys.
Täällä paikalla olevat osallistujat todistavat läsnäolollaan, että pakolaisten vastaanottoon on sitoutunut laaja joukko eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia. HAAPA- ja VIPRO-hankkeille toivon, että jatkatte kunnianhimoista kehittämistyötä jatkohankkeissanne. Paljon on jo tehty, mutta paljon työtä on vielä edessä. Kunnat tarvitsevat enemmän tukea pakolaisten vastaanottoon.
Pakolaisten kotoutumisen tukeminen on monialaista toimintaa. Myös kansalaisjärjestöjä tulee kuulla ja ottaa entistä vahvemmin mukaan tähän työhön. Kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta maahanmuuttoasioissa tarvitaan niin maahanmuuttopolitiikan kehittämisessä kuin arjen toiminnassa pakolaisten kotoutumisen tukemisessakin.
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille avartavaa ja hyödyllistä seminaaria!
