Uutinen Trumpin ja Putinin tulevasta tapaamisesta kahden viikon päästä Helsingissä on otettu täällä vastaan sekavin tuntein. Vielä kymmenen vuotta sitten kaikki Suomessa olisivat olleet ylpeitä siitä, että maamme saa isännöidä suurvaltajohtajien tapaamista.
Tarve etäisyydenottoon on seuraus siitä miten molempien presidenttien piittaamattomuus kansainvälisestä oikeusjärjestyksestä ja monenkeskisen yhteistyön pelisäännöistä herättää suurta huolta ja suuttumusta. Onkin tärkeää, että me Suomessa emme epäröi esittää suoraan mitä ajattelemme tällaisista rikkomuksista ja että edellytämme kaikilta kansainvälisen oikeuden ja sopimusten kunnioittamista.
Kritiikki on siten paikallaan, mutta se ei saa olla esteenä sille, että haluamme myötävaikuttaa tapaamisen onnistumiseen.
On edelleen tärkeää ja hyödyllistä kaikille, että suurvaltajohtajilla on kyky ja mahdollisuus toimivaan dialogiin. Sellaista tarvitaan jo sen estämiseksi, ettei puutteellinen yhteys johda konflikteja ruokkiviin väärinkäsityksiin. Odotamme kuitenkin konkreettisia toimia niiden aseellisten konfliktien lopettamiseksi, joissa suurvallat tavalla tai toisella ovat osallisina ja joiden lopettamiseen niillä on mahdollisuus vaikuttaa.
Tämä koskee mm. Syyriaa, Ukrainaa ja Lähi-Itää. Korean niemimaan osalta molemmilla on intressi niemimaan ydinaseettomuuden varmistamiseen. Tämän pitäisi koskea myös Irania, jossa Yhdysvaltain irtaantuminen Iranin ydinsaseettomuuden varmistavasta sopimuksesta uhkaa romuttaa kaiken, mitä kuusi maata yhdessä toimien sai vaivoin rakennetuksi.
On myös tärkeää, että aseriisuntapyrkimykset eivät rajoitu vain nykyisten ydinasevaltioiden ydinasemonopolin turvaamiseen. Yhdysvallat ja Venäjä voivat kahdenvälisesti toimien tehdä paljon uhkaavan kilpavarustelukierteen ja uusien tuhoisien asejärjestelmien kehittämisen pysäyttämiseksi.
Huipputapaamisen esityslistalle on siten tarjolla enemmän asiaa kuin mitä verraten nopeasti improvisoidussa tapaamisessa on mahdollista ratkaista. Voi kuitenkin toivoa, että presidentit voisivat sopia siitä, että heidän maansa palaavat vilpittömin mielin jatkamaan nyt keskeytyksissä olleita vaikeita neuvotteluja aseriisunnasta ja asevalvonnasta.
Tapaamiseen kohdistuvat suoranaiset pelot perustuvat epäilyyn, että johtajat hakisivat yhteisymmärrystä kolmansien osapuolten kustannuksella. Vaikka tämä saattaa houkutella molempia johtajia, niin onneksi tämän päivän maailma ei ole enää samalla tavoin kaksinapainen kuin kylmän sodan maailma, jossa kahdella supervallalla oli vielä mahdollisuus sopia asioista muiden päiden ylitse.
Suomen kannalta tapaamiseen tuskin liittyy mitään riskejä. Isäntämaana voimme sanoa, kuten Merkel 2015 pakolaiskriisin iskiessä, että ”wir schaffen das”. Selviytymistämme tästä edesauttaa sekin, ettei tarvitse epäillä, etteivät vieraat poistuisikaan ajallaan.
Osallistuttuani 100 000 muun ihmisen joukossa Pride-kulkueeseen Helsingissä voin toivoa, että myös presidentit Trump ja Putin, joita yhdistää halveksunta Priden edustamia tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia korostavia arvoja kohtaan, saisivat tartunnan tästä 2000-luvun Helsingin hengestä.
4.7. 2018
