Viime viikkoina on tunteita Suomessa nostattanut kysymys suhtautumisesta ehdotukseen EU:n uudeksi asedirektiiviksi. Aseharrastajien lobbaus on ollut harvinaisen menestyksekästä, kun eduskunnan valiokunnat on saatu lausumaan, miten mahdotonta ehdotuksen hyväksyminen ja toimeenpano Suomessa olisi. Puolustusministerikin ehti eduskunnan istunnossa kertomaan, että jos direktiivi EU:ssa hyväksyttäisiin ei sitä Suomessa pantaisi täytäntöön.
Itse olen aina tukenut järkeviä pyrkimyksiä aselakien tiukentamiseen syistä, joilla on hyvin vähän tekemistä sen vaaran kanssa, että ne kulkeutuisivat kansainvälisten terroristien käsiin. Tältä osin Pariisin terrori-iskujen jälkeisissä tunnelmissa kirjoitettuja direktiivin perusteluja voi kritisoida. Todennäköisyys sille, että suomalainen puoliautomaattiase päätyisi ISIS-terroristeille, on äärimmäisen pieni. Paljon suurempi riski on, että sellainen päätyy jonain päivänä jonkun supisuomalaisen breivikin käsiin tuhoisin seurauksin.
Aseturvallisuuden lisääminen on joka tapauksessa tarpeen ja turvallisuuden parantamisen tarve on asetettava punnintaan siitä seuraavia hankaluuksia vasten. Suomi ei tietenkään ole ainoa EU-maa, jossa harrastetaan metsästystä ja ampumaurheilua, eikä direktiiviä muualla ole nähty näihin harrastuksiin kohdistuvana ekstistentiaalisena uhkana. Erilaisten näkemysten lähentäminen tässä voisi onnistua, jos metsästyksen ja ampumaurheilun harrastajat itse aktiivisemmin pohtisivat ja esittäisivät toimivampia keinoja aseturvallisuuden lisäämiseksi pelkän tyrmäyksen asemesta.
Ehkä näiltä osin direktiivin vastustaminen on Suomessakin nähty heikosti perustelluksi, sillä pääasiaksi vastustuksessa onkin nostettu se, miten direktiivi olisi jotenkin ongelmallinen Suomen puolustusjärjestelmän kannalta. Tähän väitteeseen uskovien on hyvä tutustua pääesikunnan aiempaan lausuntoon http://www.aselaki.info/materiaalit/pe_lausunto/AH22100%20pehenkoslausunto_V1.pdf.
Suomessa ei ole suojeluskuntalaitosta – vaikka senkin henkiin herättämistä viritellään – eikä sveitsiläistä miliisireserviä, jossa jokainen reservisotilas pitäisi asetta kotonaan. Meillä ei siten ole tarvetta luoda kuvaa, että tämä olisi jotenkin oleellinen maanpuolustuskysymys. Reserviläisten kertausharjoitukset ja asekunnon ylläpitäminen ei voi perustua vapaaehtoisuuteen eikä omiin aseisiin, ja siltä osin kuin tässä on kehittämisen tarvetta niin se täytyy hoitaa ilman tämän kyseenalaisen kotivarustelun tuomista Suomeen.
Aiemman lainvalmistelun yhteydessä on todettu, että puolustuskykyyn vaikuttava vapaaehtoinen toiminta tulee järjestää viranomaisen johdossa ja valvonnassa. Edelleen on yksiselitteisesti todettu, että aseellisen voiman käyttö ja siihen valmistautuminen on julkinen hallintotehtävä, joka kuuluu vain viranomaiselle. Meillä siis ei ole yksityistä toimintaa, joka sellaisenaan tukisi suorituskykyjen muodostusta.
Asian lobbaukseen liittyy harha, joka käy ilmi poliisin asehallinnon materiaalista. Ns reserviläisaseita rekisterissä on päälle 20 000. Aseiden haltijoiden ikäjakauma kuitenkin osoittaa, etteivät niiden omistajat ole puolustusvoimien suorituskykyjen kannalta käytettävissä. Reservin ampumaharrastajat ovat ikääntyvää väkeä eikä heillä ole enää sijoitusta sodan ajan joukoissa. Jakauman perusteella ainoastaan noin 3000 reserviin merkittyä aseen omistajaa on puolustusvoimien kannalta käyttökelpoisessa iässä.
Toinen harha liittyy vapaaehtoisten määrään. Tosiasiassa sitoutuneita vapaaehtoisia reserviläisiä on enintään noin 7000. Tämä luku ei siis ole sama kuin reserviläisjärjestöjen jäsenmäärä. Järjestöjä vaivaa sama vanhentumisilmiö kuin ammunnan harrastamista tai vaikkapa hirvenmetsästystä. On siten täysin kestämätöntä argumentoida direktiiviä vastaan sillä, että kyseessä olisi minkäänlainen maanpuolustuksen kulmakivi. Suurempi huoli puolustustoimille on reservin fyysinen toimintakyky kuin yksityinen aseenomistus.
Tämän lisäksi kannanotoissa on raportoitu toteutuneita vapaaehtoisen maanpuolustuksen vuorokausimääriä väärin. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ei tuota koulutusta 47000 henkilölle vaan noin 47000 vuorokautta koulutusta, johon käytännössä sama henkilö osallistuu useamman vuorokauden. Tästä vain osa on puolustusvoimien tilaamaa koulutusta. Meillä ei siis ole mitään massiivista vapaaehtoisten määrää vaan toiminta käytännössä rajoittuu hyvin pitkälle ns. maakuntajoukkoihin.
20.12. 2015
