Veroja tarvitaan julkisten menojen rahoittamiseksi. Sen ohella että veroilla rahoitetaan niitä hyvinvointivaltion palveluja ja tulonsiirtoja, joilla luodaan ja ylläpidetään kaikille ihmisille tasaveroiset mahdollisuudet heidän sosiaalisten, sivistyksellisten ja terveyteen liittyvien oikeuksiensa toteuttamiseksi, on myös sillä miten veroja kerätään tärkeä merkitys tasa-arvon toteutumiselle. Siksi kaikissa sivistysmaissa on käytössä progressiivinen verotus, jossa suurituloiset maksavat suhteellisesti enemmän veroja tuloistaan kuin pienituloiset. Progressiivisuutta voidaan toteuttaa lähinnä vain tulojen verotuksessa. Ns. ylellisyystavaroiden perushyödykkeitä ankarammalla verotuksella voidaan vain marginaalisesti lievittää kulutusverojen regressiivistä luonnetta.
Verotuksen avulla halutaan usein suosia erilaisia hyviksi miellettyjä ja vastustaa pahoiksi katsottuja asioita. Hyväksi miellettyä on sellainen verotus, jonka uskotaan edistävän työpaikkojen syntymistä ja säilymistä ja yleensä tukevan talouskasvua. Pahan vastustamisen kannalta taas ekologisperusteiset ympäristöverot ja terveyttä tärveleviin nautintoaineisiin kohdistetut verot ovat suosittuja ja usein perusteltuja.
Kuitenkin mitä enemmän verotukselle esimerkiksi erilaisten verohuojennusten ja –vähennysten muodossa asetetaan erilaisia sivutavoitteita sitä epäjohdonmukaisemmaksi ja vaikeammin perusteltavaksi verojärjestelmä kokonaisuudessaan muodostuu. Tältä kannalta Suomen verotus ei kovin hyvin täytä selkeyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita, eli uudistuksille on edelleen tässäkin tarvetta.
Verotukseen liittyen on kansainväliseen keskusteluun noussut kysymys siitä miten veronkierto – tai aggressiivinen verosuunnittelu, kuten sitä kutsutaan yritysmaailmassa – on globalisoituvassa maailmassa todellinen ongelma lähes kaikissa maissa. Tikun nokkaan on Euroopassa noussut tässä suhteessa Kreikka, jossa veronkierto on valitettavasti ollut eräänlainen maan tapa jo pitkään. Laiton veronkierto on kiinteässä yhteydessä korruptioon ja mitä korruptoituneemmasta maasta on kyse sen suuremmaksi voi myös arvioida laittoman veronkierron kautta tapahtuvat tulon menestykset.
Kansainvälisessä yhteistyössä on kuitenkin herätty veronkierron, rahanpesun ja harmaan talouden ongelmien vastaiseen toimintaan. Yhtenä herätteenä on ollut terrorismi, jonka rahoituksen jäljittäminen ja estäminen on antanut merkittävästi pontta laittomien rahavirtojen estämiseen, joka myös tarkoittaa veronkierron mahdollisuuksien rajoittamista. Veroparatiiseilla on huono kaiku ja niihin kohdistuu voimakkaita paineita rahavirtojen seurannan tehostamiseksi ja yleensä ns. haitallisen ja epäreilun verokilpailun vähentämiseksi.
Arviot siitä, kuinka paljon harmaa talous ja veronkierto vuosittain vähentävät verotuloja Suomessa vaihtelevat laajassa haarukassa muutamista sadoista miljoonista aina viiteen miljardiin euroon. Vaikka korkeimmat arviot olisivat selvästi ylimitoitettuja, ei kyse ole valtiontaloudellekaan merkityksettömästä asiasta. Yhtä merkittävää harmaan talouden kitkeminen on kuitenkin yhteiskuntamoraalin ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Eniten harmaasta taloudesta kärsivät epäreilujen menettelyjen vuoksi heikompaan kilpailuasemaan joutuneet rehelliset yrittäjät.
Jos Suomenkin kaltainen maa hyötyy sekä laittoman veronkierron estämisestä että verotuksen sinänsä laillisten porsaanreikien tukkimisesta, on se vielä pientä kehitysmaiden potentiaalisten hyötyjen rinnalla. Niiden kannalta jo toteutetut ja vireillä olevat uudet globaalit verotussäännöt olisivat potentiaalisilta volyymivaikutuksiltaan jopa monikymmenkertaisesti kehitysyhteistyötä merkittävämpi asia. Tällaisten verotusääntöjen luomiseksi mm. Suomen valtiovarainministeriön edustajat ovat tehneet työtä OECD:ssä ja G 20:n toimijoihin vaikuttamisessa.
Toinen tärkeä tavoite on tukea kehitysmaiden kykyä osallistua itse uusien globaalisääntöjen kehittämiseen ja niiden hyödyntämiseen. Suomi on myös pyrkinyt nostamaan kansallisen rahoituspohjan vahvistamisen Post 2015 –agendalle. Verotuskyvyn kasvattaminen ei tapahdu yksin korruptiovapaiden valtiollisten verohallintojen tukemisen vaan myös kansalaisyhteiskunnan kautta hyvää hallintoa toteuttavien instituutioiden kehittämiseksi. Ihmisten on voitava luottaa oman maansa hallintoon.
6.4. 2015
