Seurasin 25 vuotta sitten Soulissa suorana lähetyksenä hotellihuoneeni televisiosta Berliinin muurin murtumista . Se herätti suuria toiveita ja odotuksia. Monet asiat ovat sen seurauksena nyt paremmin, mutta ihan niin hyvin ei maailma kuitenkaan ole kehittynyt kuin silloin toivottiin.
Kommunistisen yksipuoluevallan murentuminen oli hyvä ja tervetullut asia siitä vapautuneille, vaikka monet voivat tänään olla pettyneitä sen tilalle saatuun markkinatalouden ulkoiset tunnusmerkit täyttäneeseen ja kollektiivisen omaisuuden uusjaon synnyttäneeseen oligarkkitalouteen. Demokratiakaan ei näytä kovin vakiintuneelta edes kaikissa Euroopan Unionin jäseniksi päätyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa, Venäjästä puhumattakaan.
Lännessä kommunistivallan romahdus poisti myös todellisen tai kuvitellun vallankumouspeikon ja sen myötä pidäkkeitä siltä, miten markkinakapitalismissa saatettiin heikommassa asemassa olevia kohdella. Koko vasemmisto ja myös sosialidemokratia, joka oli ollut etulinjassa kommunismin patoamisessa, joutui ahtaalle. Heiluri kääntyi jyrkästi oikealle thatcherismin ja reaganismin uusliberalismin oppien tielle, josta vasta vähitellen ollaan palaamassa tasapainoisempaan tilaan, kalliiksi käyneiden kokeilujen, finanssikriisien ja eriarvoisuuden kasvun irtiryöstäytymisen jälkeen.
Francis Fukyaman ennustama historian loppu jäi näkemättä ja maailma kärvistelee uusien, sekä perinteisten että uusien turvallisuusuhkien varjossa. Emme ole vielä liioin yhtään lähempänä kestävään kehitykseen siirtymistä kuin 25 vuotta sitten, vain tietoisempia siihen liittyvästä eksistentiaalisesta uhasta.
Voimapolitiikkakaan ei ole jäänyt historiaan, kuten Ukrainasta jälleen tänään raportoidut tiedot yltyneistä taisteluista kertovat. Nyt kysytään, olemmeko palaamassa kylmän sodan aikaan. Siihen en vielä usko, monestakaan syystä. Ideologialla ei jakoja enää voi juurikaan perustella ja toisin kuin aiemman kylmän sodan kaudella ei maailma enää tule alistumaan sellaiseen maailmanlaajuiseen kahtiajakoon, joka jätti joillekin Suomen kaltaisille puolueettomille maille vain hyvin kapean liikkumatilan. Muutoinkin kasvanut keskinäisriippuvuus sitoo kaikki maailman maat yhteen tavalla, josta ei pääse eroon piti siitä tai ei. Mutta juuri nyt tarvitaan poikkeuksellista näkemyksellisyyttä ja diplomatian taitoja jotta pahimmat skenariot eivät toteutuisi.
10.11.2014