Lähi-idän suurin odotuksin käynnistynyt, Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn vetämä rauhanprosessi Israelin ja palestiinalaisten välillä kahden valtion mallin toteuttamiseksi on nyt jälleen hiipumassa ja pahimmillaan kutakuinkin kuollut. Tämä olisi pääuutinen ilman Ukrainan kriisiä. Koska EU:n jonglöörintaidot eivät riitä kuin yhden pallon ilmassa pitämiseen kerralla, ja se pallo on nyt syystäkin ollut Ukraina, eivät EU:n ulkoministerit ole puoleen vuoteen käsitelleet Lähi-idän tilannetta, vaikka rauhanprosessi ja sen tukeminen olisi vaatinut jatkuvaa seurantaa ja aktiivista panosta myös EU:n puolelta. Sekin on myötävaikuttanut prosessin pysähtymiseen.
Aina kun Lähi-idän rauhanprosessista tulee huonoja uutisia on tapana vedota molempiin osapuoliin jotta ne pidättäytyisivät provokatorisista toimista ja palaisivat neuvottelupöytään. Näin on tietysti nytkin syytä tehdä, mutta ei ilman rehellisempää ja tarkempaa tilanteen arviointia.
Viimeisin vaihe alkoi, kun Israel, palestiinalaisten mielestä vastoin selvää sopimusta, ei jatkanutkaan vankien vapauttamista. Tähän palestiinalaishallinto reagoi ilmoittamalla liittymisestään 15 kansainväliseen sopimukseen. Siihen sillä YK:n tarkkailijavaltiostatuksensa perusteella on oikeus, vaikka se kansainvälisen yhteisön edellyttämällä tavalla oli osana rauhanprosessia tästä pidättäytynyt, samoin kuin Israelin oli (turhaan) edellytetty pidättäytyvän siirtokuntien laajentamisesta.
Viime viikolla uutisoitiin myös pitkän ja vuosia vireillä olleen Fatahin ja Hamasin neuvottelujen palestiinalaisten yhtenäisyyden palauttamisesta, molempien tukemasta uudesta hallituksesta ja uusista vaaleista johtaneen tulokseen. Näin on aiemmin sovittu, eikä nytkään ole varmuutta että se myös toteutuisi. Silti sitä on pidettävä hyvänä uutisena, myös ja nimenomaan rauhanprosessin kannalta. On totta, että Hamas ei ole tunnustanut Israelin valtiota, mutta sovun edellytyksenä on tietenkin se, että myös Hamas kunnioittaa kaikkia niitä sopimuksia ja sitoumuksia, joita palestiinalaishallinto on Israelin kanssa tehnyt. Ja mikäli rauhanprosessi voidaan vielä elvyttää on sen tavoitteena olevan kahden valtion mallin toteuttavan sopimuksen hyväksyttävyys ja kestävyys oleellisesti vahvempi jos kaikki merkittävät palestiinalaisvoimat ovat siihen sitoutuneita.
Israelin pääministerin Netanyahun reaktio käyttää tätä verukkeena neuvottelujen pysäyttämiseen on vähintäänkin kummallinen siinä valossa, että hän itse johtaa Israelissa hallitusta, jossa istuu ministereitä, jotka ovat hyvin selvästi ilmoittaneet etteivät koskaan tule hyväksymään suvereenin palestiinalaisvaltion perustamista.
26.4. 2014
