Sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmässä saimme tänään katsauksen aseturvallisuuteen. Se on asia johon Suomessa on herätty vasta hitaasti traagisten koulusurmien ja muiden amupumavälikohtausten myötä. Tehdyt laintiukennukset ovat ilmeisesti jo jonkin verran paranteet aseturvallisuutta ja vähentäneet aseiden määrää. Tämä on toki oikeansuuntaista kehitystä, mutta vielä riittämätöntä ja aselakien arviointiin palataan vielä tällä hallituskaudella. Arvioinnin täytyy koskea niin aseiden saatavuutta, säilyttämistä ja lupakäytäntöjä ja sitä, millaisia aseita ylipäätään voidaan sallia yksityiseen käyttöön. Tässä yhteydessä on tarpeen myös käydä läpi niitä kokemuksia, joita esim. Englannista ja muista aselakeja tiukentaneista maista on saatavissa.
Hyvät ja tiukat aselait eivät yksin riitä, ellei niitä myös tehokkaasti valvota. Poliisihallinnon uudistustyössä on katsottava myös sen perään, että asevalvonnassa noudatetaan yhtenäisiä ja tehokkaita toimintatapoja koko maassa, mikä ei puolla ajatuksia asevalvonnan vielä suuremmasta hajauttamisesta. Erilaisia aserikoksia on tutkittava ja niihin puututtava samoin perustein. Tarvitaan myös toimia, joilla nyt rekisterien ulkopuolella olevat kymmenet tuhannet ns. kuolinpesien selvittämättömät aseet ja aikanaan valvontajärjestelmään rekisteröimättä jääneet aseet saataisiin valvonnan piiriin. Poliittisten päättäjien on tätäkin riittävästi ohjeistettava ja seurattava.
Aseturvallisuuteen liittyy myös rajat ylittävä asekauppa ja sen valvonta. On hyvät mahdollisuudet siihen, että tässä voidaan ottaa pitkä edistysaskel, jos ensi kuussa alkavassa YK:n erityisistunnossa pystytään saavuttamaan yhteisymmärrys vahvasta ja kattavasta asekauppaa säätelevästä kansainvälisestä sopimuksesta (Arms Trade Treaty). Suomi on alusta alkaen ollut yksi keskeinen toimija neuvotteluprosessin käynnistämisessä ja sen loppuun saattamisessa.
15.2. 2013
