Suomen osallistuminen Naton huippukokouksen yhteydessä pidettyihin Afganistan- ja kumppanikokoukseen ovat herättäneet osin aivan käsittämättömiä kommentteja. Suomi on monta kertaa aikaisemminkin osallistunut täsmälleen samassa Tasavallan presidentti, ulkoministeri ja puolustusministeri kokoonpanossa Naton huippukokouksiin, eikä Chicagossa mukanolo tai mikään mikä siellä käsiteltiin ole muuttamassa Suomen suhdetta sotilaalliseen liittoutumiseen, niin suuresti kuin sitä yhdet toivovat ja toiset pelkäävät.
Chicagossa tärkeätä oli, että kaikki Afganistanin vakauttamiseen ja sen demokratian ja ihmisoikeustilanteen vahvistamiseen eri tavoin osallistuvat maat osoittivat yhdessä Afganistanin johdon kanssa sitoutumisensa Afganistanin tukemiseen myös vuoden 2014 jälkeen. Varsinainen sotilasoperaatio maassa päättyy tuolloin, kun maan oma armeija ja poliisi ottavat täysimääräisen vastuun maan turvallisuudesta. Suomen osalta Afganistania koskevat linjaukset on esitetty eduskunnalle ja siellä vahvistettu Afganistan-selonteossa. Samalla kun Suomen sotilaspanos päättyy, siirtyy painopiste siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön, jossa Suomen panos tulee kasvamaan 50 % eli 30 miljoonaan euroon. Suomi tulee myös jatkamaan tukeaan n. 6 miljoonan euron vuositasolla Afganistanin turvallisuussektorille ennen muuta EUPOL-mission kautta, jossa olemme tähänkin saakka olleet huomattava osallistuja. Kaikessa tässä työssä tulee naisten oikeuksien ja aseman vahvistaminen olemaan keskiössä.
Chicagossa pidettiin myös Naton ja 13 kumppanimaan yhteiskokous. Tätä formaattia ei ole tarkoitus pysyväistää, mutta kertaluonteisena se oli Naton arvostuksen osoitus niille maille, joiden kanssa yhteistyö on ollut merkityksellistä. Suomi ja Ruotsi, jotka ovat olleet aloitteellisia kumppanuuden kehittämisessä, saivat erityistä huomiota, mutta osallistuneiden kumppaneiden kirjo on laaja käsittäen myös sellaiset maat kuin Australia, Jordania ja Sveitsi, joita vannoutuneinkaan Nato-hengen haistelija ei voi epäillä pyrkimyksistä hakeutua Naton jäsenyyteen. Kumppanuushankkeet ovat sellaisia, joihin Suomi harkintansa mukaan voi osallistua, jos näemme niiden olevan perusteltuja ratkottaessa konflikteja kansainvälistä oikeusjärjestystä kunnioittaen ja vahvistaen tai hyödyksi Suomen aseman vahvistamiselle ja omalle puolustukselle.
Chicagossa ei käsitelty Islannin ilmavalvontaa, vaikka se kotimaan mediassa nousiksin hallitsevaksi asiaksi. Pohjoismaista yhteistyötä Islannin ilmavalvonnan merkeissä ehdotettiin jo Stoltenbergin raportissa kolme vuotta sitten. Siihen ei vielä silloin otettu kantaa. Sen jälkeen pohjoismainen yhteistyö puolustuksen alalla on koko ajan edennyt mm. yhteisten harjoitusten, koulutuksen, hankintojen, kansainvälisen kriisinhallinnan ja valvontatehtävien merkeissä. Tällainen yhteistyö on hyvin käytännönläheistä eikä sillä tähdätä mihinkään uusiin kattavaiin sopimuksiin, jostain puolustusliitosta puhumattakaan. Kun Islanti on nyt kohdistanut Suomelle ja Ruotsille pyynnön osallistumisesta pohjoismaisena yhteistyökohteena ilmatilansa valvontaan on luonnollista, että Suomi ja Ruotsi ovat valmiit selvittämään mahdollisuudet yhdessä osallistua tällaiseen yhteistyöhön ilman että se seikka, että täysin armeijaton Islanti on myös Naton jäsen, voi muodostua ratkaisevaksi esteeksi, jos tämä muutoin nähdään selvitysten jälkeen perustelluksi ja hyödylliseksi hankkeeksi.
24.5. 2012
