SDP järjestää maanantai-iltapäivällä Paasitornissa seminaarin otsikolla ”Tavoitteiltaan arvopohjainen ja keinoiltaan realistinen ulkopolitiikka”. En ole otsikkoa keksinyt, mutta voin sen hyvin allekirjoittaa. Yksi maailman hyvistä ja samalla haasteellisista kehityspiirteistä on se, miten aikanaan luotu vastakkainasettelu ns. idealistisen ja realistisen ulkopolitiikan välillä on heikentynyt.
Ns. realistisen ulkopolitiikan yksi perusajatus oli, että on olemassa sellaisia kansallisia etuja, joita valtiot voivat ajaa myös toisten kansallisten etujen kustannuksella. Tässä reaalipolitiikassa nojattiin myös voimapolitiikkaan eli käsitykseen, että sotilaallinen voima, sen kerääminen eli varustautuminen ja sotilaallisella voimalla uhkaaminen ja myös sen käyttäminen on sekä hyväksyttävä että toimiva tapa ajaa valtion kansallista etua. Se istui luontevasti suurvalloille, mutta samaan nojasivat myös pienemmät valtiot, jotka eivät historian valossa ole välttämättä käyttäytyneet sen hyveellisemmin, niillä on vain ollut vähemmän mahdollisuuksia harjoittaa omaa voimapolitiikkaansa.
On monia syitä miksi voimapolitiikan mahdollisuudet ovat maailmassa vähentyneet. Kuuluisa ihmisluonto, johon niin usein vedotaan, ei varmaan ole muuttunut, mutta maailma on. Merkittävin ilmentymä tästä on väestönkasvu, joka on yli kolminkertaistanut maapallon väkiluvun toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Tämä yhdessä sen kanssa, miten ihmisen suhde luonnonympäristöön ja luonnonvarojen käyttöön on ajautunut kriisiin ja pakottaa meidät hyvin nopeasti, parhaassakin tapauksessa enintään muutaman vuosikymmenen sisään siirtymään maailmanlaajuisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen, on luonut aivan uuden keskinäisen riippuvuuden, joka sitoo maailman kansakunnat yhteen sekä hyvässä että pahassa.
Osuutensa on myös teknologian muutoksilla ja sillä, miten ihmisten osaaminen erotuksena raadannan tai raaka-aineiden käytön määrästä nykyisin määrittelee hyvinvoinnin mahdollisuudet. Se tarkoittaa mm. sitä, että voimapolitiikan keinoin hankitut raaka-ainelähteet tai vieraiden kansojen alistaminen orjatyövoimaksi eivät enää tuota kestävää menestystä.
Yhtä välttämätön ehto kuin monenkeskinen ja kattava yhteistyö on ihmiskunnan selvitymiselle, on myös oikeusvaltioperiaatteiden, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistaminen. Elämme maailmassa, jossa kaikki riippuu kaikesta: ei ole kestävää rauhaa ja vakautta ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista, ei ole taloudellista kehitystä ilman vakautta, ei ole kestävää ihmisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa ilman ihmisten perusturvan ja toimeentulon varmentavaa kehitystä. Tämä näkyy maailmassa niin myönteistä kehitystä vahvistavissa hyvissä kierteissä kuin hajoavien valtioiden noidankehissä.
Yhteinen nimittäjä näille kaikille on myös sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeuksien ja osallistumisen täysimääräinen toteuttaminen, joka on avaintekijä niin rauhalle ja vakaudelle, kehitykselle kuin ihmisoikeuksien toteutumiselle.
On siten paikallaan, että kaikki nämä asiat ovat keskeisiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Toiminta naisten aseman ja voimaannuttamisen ja ihmisoikeuksien puolesta, osallistuminen rauhanvälitykseen ja laaja-alaiseen kriisinhallintaan sekä työ demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan paremman globalisaationhallinnan puolesta ovat Suomen hallituksen ohjelmassa erityisen painon saaneita vahvuuksia. Tähän liittyy luontevasti myös säällisen työn nostaminen kansainvälisissä järjestöissä, kehitysyhteistyössä ja kauppapolitiikassa keskeiseen asemaan.
Kaikki tämä ei tietenkään tarkoita etteikö maailmassa edelleen löytyisi voimapolitiikkaan uskovia vallankäyttäjiä, joiden kanssa täytyy toimia realistisen ulkopolitiikan keinoin. Samoin on selvää, että jatkuvasti syntyy tilanteita, joissa arvopohjainen ja realistisen ulkopolitiikka voivat olla vastakkain: myydäkö aseita ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin suomalaisten työpaikkojen vuoksi, vaietaanko poliittisista vangeista kauppasopimusten toivossa ja ollaanko mieluummin kotimaisten säästöpaineiden vuoksi vapaamatkustaja kuin aktiivinen osallistuja kehityspolitiikassa ja kriisinhallinnassa.
4.3. 2012
