Suomen vaalien ja hallitusneuvottelujen uutisarvo on maailmalla jo tyystin hiipunut, joten Suomikuvan rakentajien tulisi myös osaltaan tehdä kaikkensa sen eteen, että hallitus vihdoin saataisiin muutamassa päivässä kokoon. Näin veikkaan myös tapahtuvan. Kuinka suureksi onneksi se valtakunnalle on, jää sitten vielä nähtäväksi. Euroopan velkakriisin käsittely on jatkunut, ja vaikka uusia ratkaisuja Kreikan suhteen voidaan ehkä jo tällä viikolla odottaa, eivät ne tule tilannetta ratkaisemaan eivätkä rahoittamaan, ennen kuin Kreikka on reilusti pantu velkasaneeraukseen. Suomen kannalta on onneksi kuitenkin tehty pitävä linjaus siitä, että lisää lainoja tai takuita ei Suomesta ilman vakuuksia anneta. Heti Euroopan rajojen takana alkavat vielä suuremmat ja välittömät haasteet. Libyassa on sodittu jo kohta neljä kuukautta ilman ratkaisua. Samanaikaisesti on tilanne Syyriassa kehittynyt yhtä pahaksi kuin se oli Libyassa kansannousun alkaessa, ja kansainvälisellä yhteisöllä olisi jo yhtä hyvät perusteet puuttua asiaan kuin Libyan tapauksessa. Syyriassa tapahtumien kulku on edennyt hidastetummin, mutta ihmisoikeuksien loukkauksien ja omiin kansalaisiin kohdistuvan murhaavan väkivallan suhteen ei Assadin hallinto ole enää yhtään puolustettavampi kuin Qaddafin Libyassa. Toisin kuin Libyassa saavat demokratiaa vaativat ihmiset Syyriassa kuitenkin tulla toimeen omin voimin. Natolla ei ole voimavaroja eikä haluja ryhtyä osalliseksi taas uuteen sotaan lähi-idässä. Ja Libyaan verrattuna Syyrian öljyvarat ovat vaatimattomia. Todellinen megahaaste tulee olemaan Saudi-Arabia. Kuningaskunta on modernin öljyfeodalismin ja islamismin omituinen yhdistelmä, jonka strateginen asema maailman suurimpana öljyvarojen haltijana on vuosikymmeniä merkinnyt sitä, että sen demokratian puute ja ihmisoikeusrikkomukset eivät koskaan ole olleet laajemman kansainvälisen huomion saatikka toimien kohteena. Aika jolloin tähän täytyy tulla muutos on jo lähellä ja siihen olisi hyvä jo nyt EU:ssa ja muualla alkaa varautua. Kaikille lähi-idän kriiseille löytyy aivan omia kansallisia ja paikallisia syitä, eivätkä ne kaikki ole suinkaan öljystä tai islamista riippuvaisia. Yhteistä kuitenkiin kaikille on, että ne olisivat vähemmän vaarallisia ja helpommin ratkaistavissa, jos Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin saataisiin lopultakin kestävä rauhanratkaisu. Palestiinalaisten hakemus YK:n jäseneksi syksyllä voi lopulta pakottaa koko kansainvälisen yhteisön Yhdysvalloista alkaen ottamaan uuden asennon seisovan rauhanprosessin liikkeelle panemiseksi. Oli aika jolloin EU:llakin oli tähän jonkinlaista halua ja vaikutusvaltaa. Nytkin se olisi tarpeen, mutta tässäkin Eurooppa kärsii surkeasta hajanaisuudesta ja johtajuuden puutteesta. 13.6. 2011
13.6.2011
