Työväenkirjallisuus tänään

 Olin lauantaina Tampereella työväenkirjallisuuden päivillä puhumassa otsikolla ”minne hävisivät työväenluokka ja työväenkirjallisuus?” Lyhyt vastaus on, ettei luokkayhteiskunta ole mihinkään kadonnut vaan tekee päinvastoin vauhdilla paluuta. Kyse on kuitenkin luokkayhteiskunnan 2.0 versiosta, jossa luokkaerot eivät enää synnytä samankaltaista luokkatietoisuutta kuin ennen ja jossa ei myöskään ole samankaltaista työväenliikettä, johon vähä-osaiset voisivat vaistonvaraisesti samastua. Siksi nykyisenä perinteisen työväenluokan ja sen tunnusmerkit hävittäneenä aikakautena on vaikea enää löytää perinteisen työväenkirjallisuuden tunnusmerkit täyttävää kirjallisuutta.  On kuitenkin väärä johtopäätös, että työväenkirjallisuuskin olisi vain historiallinen ilmiö, tai että sitä voidaan kirjoittaa enää vain pitäytymällä historiallisissa aiheissa siksi, että nykytodellisuuden analyyttinen kuvaaminen on liian vaikeaa. Näinhän ei tietenkään ole. Jos kriteerinä käytetään sitä, että kirjallisuus kertoo yhteiskunnan heikommassa asemassa olevien oloista, heidän pyrkimyksistään ja törmäyksistä paremmin toimeentulevien ihmisten tai yleensä yhteiskunnallisten valtarakenteiden kanssa ja vielä ottaa kantaa näiden heikompien puolesta, niin tietenkin tällaista kirjallisuutta on runsaasti ja sitä esiteltiin myös kirjailijoiden omasta toimesta Tampereella.  On hyvä, että sitä edelleen tehdään ja julkaistaan, vaikka se ei kustannusmaailman pintavirtauksiin aina helposti istukaan.  Avoimeksi jää vielä kysymys, pystyykö tällainen kirjallisuus myös muuttamaan maailmaa samalla tavoin kuin vanha perinteinen työväenkirjallisuus teki yhdessä työväenliikkeen kanssa. Ja jos ei, niin onko vika silloin kirjallisuudessa vai työväenliikkeen perillisissä? 28.8. 2010