Olin viikonvaihteessa Friedrich Ebert-säätiön seminaarissa Berliinissä puhumassa Itämeren alueesta rauhan ja turvallisuuden vyöhykkeenä. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ja DDR pyrkivät monopolisoimaan teeman Itämeri – Rauhanmeri -tunnuksellaan, mikä ei alueen kahden militarisoiduimman maan suusta kuulostanut aina kovin uskottavalta.
Tänään tilanne on tyystin toinen ja ennenkokematon. Itämeri on lähestulkoon EU:n sisämeri, mutta kun EU:lla ei ole sen enempää pyrkimyksiä, tarvetta kuin välineitäkään kehittyä supervallaksi tai rakentaa omia muilta suljettuja intressipiirejään, ei tähän EU:n läsnäoloon liity sellaisia piirteitä, joihin kenenkään tarvitsisi suhtautua epäluuloisesti. Kaikki Itämeren maat ovat demokratioita – vaikka demokratian toimivuuteen voidaan etenkin Venäjällä liittää kysymysmerkkejä – jotka ovat sitoutuneet YK:n, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n periaatteiden kunnioittamiseen.
Vaikka perinteiset sotilaalliseen turvallisuuteen liittyneet uhat ovat Itämeren alueelta todellisuudessa väistyneet niin kansakuntien muistissa ne vaikuttavat pitkään. Tämä pitää paikkansa yhtä Itämerta hyökkäysreittinä pelänneellä Venäjällä kun sen turvallisuusintressien kovakouraista varmistamista pelänneissä Venäjän naapurimaissa. Näiden purkaminen vie vielä aikaa, mutta prosesseja voidaan myös rakentavalla yhteistyöllä nopeuttaa.
Itämeren piirissä on edelleenkin liian paljon aseita, myös ydinaseita niiden joukossa. Alueelliset aloitteet näiden vähentämiseksi ovat aina tervetulleita. mutta kun tämä varustautuminen ei ensisijaisesti liity alueeseen itseensä on aseiden vähentäminen enemmän riippuvainen laajemmista kansainvälisistä aseriistunta- ja aseiden rajoittamissneuvotteluista.
Itämeren piirissä on kuitenkin yksi kysymys jossa turvallisuutta voitaisiin aserajoitussopimuksin vahvistaa. Suomi, Ruotsi ja Baltian maat eivät ole mukana eurooppalaisessa tavanomaisten aseiden vähentämistä koskevassa kylmän sodan aikaisessa TAE-sopimuksessa. Ei ole perusteltuja syitä, mikseivät nämäkin maat voisi sopimukseen liittyä. Tällä voitaisiin samalla antaa uutta uskottavuutta sopimukselle ja mahdollistettaisiin Venäjän paluu täysimääräisesti sopimukseen, jonka soveltamisen se vuonna 2007 pani jäihin.
On muitakin tapoja, joilla sotilaallisia voimavaroja voitaisiin käyttää luottamuksen ja yhteistyön vahvistamiseen alueella. Kun meriturvallisuus on kaikkien Itämeren maiden yhteinen huolenaihe voitaisiin laivastoja, joilla ei enää ole käyttöä sen enempää maihinnousujen toimeenpanijoina kuin torjujina, käyttää yhteistyöhön meriturvallisuuden ja meripelastuksen vahvistamiseksi. Stoltenbergin raportissa tätä esitettiin uudeksi pohjoismaisen yhteistyön kohteeksi, mutta Itämeren piirissä se olisi järkevää toteuttaa kaikkien alueen maiden yhteistyössä.
Itämeren piirin todelliset turvallisuushuolet liittyvät laaja-alaiseen turvallisuuteen, jonka kaikki haasteet ydinturvallisuudesta ja ympäristöuhista ihmiskauppaan, huumeisiin ja kulkutauteihin ovat vahvasti läsnä alueellamme. Suurin huolenaihe koskee Itämeren jatkuvaa saastumista ja siihen kohdistuvien ympäristökatastrofien uhkaa. Jokin BP:n Deepwater Horizon porauslautalla sattuneeseen verrattava onnettomuus täällä voi kirjaimellisesti tappaa haavoittuvan Itämeren. Tästäkin syystä on oltava tyytyväinen siihen, että lisääntyvät energiankuljetukset Itämerellä siirtyvät vedenalaiseen kaasuputkeen, johon ei liity samanlaisia katastrofiuhkia kuin siihen, jos vastaava määrä energiaa kuljetettaisiin pinta-aluksissa.
16.6. 2010
