On liioiteltua sanoa, että Margaret Thatcher olisi tuhonnut brittiläisen hyvinvointivaltion ja Tony Blairin New Labour hoitanut hautajaiset. On nimittäin huomattava, ettei Britannia työväenpuolueen sodan jälkeen 40-luvulla toteuttamista monista ansiokkaista uudistuksista huolimatta koskaan ole ollut hyvinvointivaltio sellaisena kuin me sen pohjoismaissa olemme ymmärtäneet, vaan on aina ollut mitä syvällisimmin jakaantunut, suurten tulo- ja varallisuuserojen sävyttämä luokkayhteiskunta. Parhaimmat brittiläiset tv-sarjat kuvaavat tätä hyvin havainnollisesti, myös nykyaikaan sijoittuessaan. Koulutus on brittien luokkayhteiskunnan kulmakivi. Kaikki ovat kuulleet Etonin ja Harrowin kaltaisista eliittikouluista ja Oxford ja Cambridge ovat edelleen yliopistomaailman huippuja. Brittikoululaisista seitsemän prosenttia käy huippukalliissa eliittikouluissa, mutta täyttää lähes puolet näiden kahden yliopiston opiskelijapaikoista. Kun ihailemme hyvien koulujen ja yliopistojen huippusaavutuksia on aina kysyttävä, miten käy sille suurelle enemmistölle, joka ei koskaan pääse tällaisesta paapomisesta osalliseksi. Kilpailukyky- ja osaamissaavutusten vertailut kertovat sen, ettei eliittikoulutusjärjestelmällä koko kansankunnan hyvinvointia rakenneta. Tämä on hyvä muistaa silloin kun Suomeenkin kaivataan yksityiskouluja, lukukausimaksuja ja eliittiosaamiseen satsaamista. Eriarvoistavaa koulutusjärjestelmää ei kuitenkaan ole torjuttava vain siksi, että se laskee kokonaisuudessaan osaamisen tasoa, vaan myös siksi, että se vahvistaa ja ylläpitää sosiaalista eriarvoisuutta ja heikentää sitä luontevaa tasa-arvoisuutta, joka on ollut pohjoismaisen hyvinvointimallin parhaita ominaisuuksia. Suomi ei tarvitse eliittikouluja vaan koululaitoksen, joka on kansainvälistä eliittiä.
1.3.2010
