Suuri valiokunta sai viime viikolla valmiiksi mietintönsä hallituksen EU-selonteosta, joka käsitellään täysistunnossa tiistaina. Mietintöön liitettiin kolmen pienimmän oppositiopuolueen vastalauseet. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että käsittely olisi ollut riitaista. Kyse oli enemmänkin EU:n enemmän tai vähemmän periaatteellisten vastustajien velvollisuusvastalauseista, jotka olivat olleet valmiina jo ennen kuin käsittely aloitettiinkaan. Valiokunnan enemmistö paneutui kuitenkin mietintöön huolella ja onnistui tekemään sen hyvässä ja laajassa yhteisymmärryksessä.
Hallituksen selonteko on ensimmäinen laatuaan neljääntoista vuoteen. Toki tänä aikana on eduskuntaa informoitu EU-asioista myös laajemmilla katsauksilla, mutta ne ovat liittyneet meneillä olleisiin perussopimusmuutoksiin ja keskittyneet institutionaalisiin kysymyksiin. Nyt käsitellään ensi sijassa sitä, mitä Suomi EU:lta odottaa ja mitä me haluamme EU:n tekevän – ja läheisyysperiaatetta kunnioittaen myös tekemättä jättävän. Sekä selonteossa että valiokunnan mietinnössä käsitellään laajasti Suomen EU-vaikuttamisen tehostamista. Vastaisuudessa valiokunta haluaa myös koko eduskunnalle useampia tilaisuuksia paneutua laajemmin EU-kysymyksiin ja käydä niistä hallitusta opastavaa julkista keskustelua.
Valiokuntakäsittelyssä selontekoon siihen oltiin suurelta osin tyytyväisiä, mutta siinä nähtiin myös puutteita. Näistä epäilemättä merkityksellisin on ns. sosiaalinen ulottuvuuden vaisu kuittaaminen, kun Suomen aivan keskeisiä intressejä on myös Eurooppatasolla vahvistaa pohjoismaisen mallin mukaisen hyvinvointivaltion kehittämismahdollisuuksia ja torjua yksipuolinen markkinafundamentalismi. Samoin se, mitä haluamme EU:n tekevän paremman globalisaationhallinnan edistämiseksi jäi selonteossa aivan liian vähälle, semminkin kun finanssikriisin alettua tarve tähän on radikaalisti kasvanut.
Valiokunnan mietinnössä on myös pieni, mutta tärkeä avaus yhteisen maatalouspolitiikan suuremmalle uudistukselle, kun siinä esitetään harkittavaksi maataloustukien osittaista renationalisointia. Se tarkoittaa sitä, että vaikka tukien perusteet ja tasot tulee määrätä yhteisesti – muuten eivät sisämarkkinat toimi – niin niiden maksatukset voitaisiin siirtää EU:n budjetista kunkin jäsenvaltion itsensä kustannettavaksi. Varojen tarpeeton kierrätys Brysselin kautta ja siihen liittyvä byrokratia vähenisi, jäsenmaille tulisi suurempi intressi valvoa, ettei varoja käytetä turhiin tai tuottamattomiin tarkoituksiin ja EU:n budjettiin saataisiin lisää liikkumatilaa sellaisille asioille, joissa yhdessä toimiminen tuottaa todellista lisäarvoa verrattuna pelkkään kansalliseen rahankäyttöön. Samaan tuottamattoman kierrätyksen vähentämiseen kiinnitettiin mietinnössä huomiota myös rakennerahastojen ja aluepolitiikan osalta.
23.5.2009
